Olen edelleen täällä San Francisco Zen Centerissä, jossa osallistuin juuri hetki sitten lauantain aamupalvelukseen. Seuraava zazen-jakso alkaa noin vartin kuluttua ja olen menossa siihen. Ajattelin odottaessani jakaa kanssasi jotain, mitä he veisaavat täällä melkoisesti: Sekito Kisenin (700-790) Samuuden ja eriyden sopusoinnun. Se on tosi hieno teksti. Shunryu Suzuki kirjoitti siitä kirjassa Branching Streams Flow in the Darkness: Zen Talks on the Sandokai (otsikko suomeksi: Haarautuvat purot virtaavat pimeydessä: zen-puheita Sandokaista).
Mulla ei ole aikaa tehdä mitään selityksiä tai mitään. Siispä se on tässä käsittelemättömänä. Nauti.
SANDOKAI
Intian suuren viisaan mieli
on siirtynyt henkilöltä henkilölle lännestä itään.
Vaikka ihmisten ominaisuudet ovat teräviä tai tylsiä,
Tiellä ei ole pohjoisia tai eteläisiä esivanhempia.
Ykseyden lähde hohtaa kirkkaana valossa;
haarautuvat purot virtaavat pimeydessä.
Asioihin tarttuminen on varmuudella harhaa;
samuuteen sulautuminen ei vielä ole valaistuminen.
Kaikki aistien kohteet ovat vuorovaikutuksessa ja ne eivät ole.
Vuorovaikutus liittää yhteen.
Muulloin jokainen on omalla paikallaan.
Näkemämme vaihtelee laadultaan ja muodoltaan.
Äänet poikkeavat toisistaan mieluisina tai karmeina.
Hienostunut ja tavallinen puhe yhdistyvät pimeydessä.
Kirkkaat ja sumeat ilmaisut erottautuvat valossa.
Neljä perusosaa palaavat luonnollisuuteensa,
aivan kuten lapsi turvautuu äitiinsä;
tuli kuumentaa, tuuli liikkuu, vesi kastaa, maa on kiinteää.
Silmä ja näkymät, korva ja äänet, nenä ja tuoksut, kieli ja maut;
Näin jokainen ja kaikki asiat,
riippuvaisina näistä juuristaan, lehdet puhkeavat näkyviin.
Runko ja oksat jakavat perimmäisen,
kunnioitetut ja tavalliset, jokainen puhuu omaa tarinaansa.
Valossa on pimeys,
mutta älä pidä sitä pimeytenä;
Pimeydessä on valoa, mutta älä näe sitä valona.
Valo ja pimeys ovat kaksi puolta
kuin etummainen ja takimmainen jalka kävellessä.
Jokaisella lukemattomista asioista on ansionsa
tullen esiin toiminnassaan ja paikassaan.
Ilmiöt ovat olemassa; laatikko ja kansi sopivat yhteen;
perimmäisyys vastaa; nuolten kärjet osuvat toisiinsa.
Kuullessasi sanat ymmärrä merkitys;
älä luo omia määritelmiä.
Jos et ymmärrä Tietä nenäsi edessä,
miten voit tietää reitin kun kuljet?
Edistyminen ei liity etäisyyteen tai läheisyyteen,
mutta jos olet hämilläsi, vuoret ja joet sulkevat tiesi.
Kannustan sinua, joka tutkit arvoitusta,
älä hukkaa päiviäsi ja öitäsi.
Julkaissut Brad Warner 5.1.2008
Luettu Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 27.12.2018.
Paluuviite: Mikä on zen-seremonioiden juju? | Hardcore Zen Suomi