Manchesterissa asuva ystäväni Matt lähetti minulle seuraavan sähköpostin:

Luen Sam Harrisin uutta kirjaa “Waking Up” ja kappaleessa nimeltään Meditation (sivu 138) hän puhuu Dzogchen-harjoituksesta suhteessa Zen-harjoitukseen seuraavasti: “Dzogchen ei ole epämääräistä tai ristiriitaista. Se ei ole kuten zen, jossa henkilö voi viettää vuosia epävarmuudessa siitä, meditoiko hän oikein”. Voisitko selventää tätä asiaa?

Muutama päivä sitten Facebook-sivulleni ilmestyi seuraava kommentti:

Kiva kirjoitus, kiitos jakamisesta Brad. Haluaisin kommentoida kohtaa, jossa sanot seuraavasti: “Olen yrittänyt pakottaa opettajiani antamaan enemmän ohjeita, mutta eivät he koskaan anna. Olin todella turhautunut tähän vuosikaudet.” Tämä on tyypillistä soto-zenissä ja mielestäni se on suuri virhe. Olen istunut tuolla tavalla kymmenen vuotta, enkä vain oivaltanut mistä on kysymys. Ajattelin tajunneeni jutun, mutta en kuitenkaan tajunnut. Onnekseni kuuntelin jotain Dzogchen-opettajaa, joka pystyi kertomaan suoraan mistä meditoinnissa on kyse. Ei kestänyt kuin viisi minuuttia ja homma oli hanskassa. Olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat istuneet 25 vuotta, eivätkä he vieläkään ole selvillä tietoisuudesta…”

Juttu johon kommentoija viittaa on tämä ystäväni Gesshinin kirjoitus, buddhalaisen nunnan, jota haastattelin tämän blogin edellisessä jaksossa.

En tiedä mitään olennaista dzogchenista. En tiedä muuta kuin sen, että se on osa tiibetiläistä traditiota ja kuten zenissä, sen keskeisin harjoitus on meditaatio. Siitä vähästä mitä olen heidän meditaatiotyylistään lukenut, se näyttäisi olevan paljon menetelmällisempää kuin zen. Esimerkiksi: yksi ensimmäisenä vastaan tulleista nettisivuista, joita löysin juuri tekemälläni Google-haulla, alkaa näin: “dzogchen-meditaatiossa me ensimmäiseksi avaamme ja havaitsemme tapojemme alayan, sitten säteilevän rigpan ja sen jälkeen perimmäisen rigpan.”

En tiedä mikä on rigpa, mutta voisin varmasti kaivaa esiin sen merkityksen. Alayan tiedän olevan buddhalainen näkemys “varastotietoisuudesta”, joka on karkeasti ottaen sama kuin nykyaikaisen länsimaisen psykologian käsite alitajunnasta. Buddhalainen ajatus alitajunnasta on laaja-alaisempi kuin psykologian käsite, koska buddhalaisuudessa alayan ei ajatella rajoittuvan tiettyyn yksilöön. Sen pintapuolisimmat ulottuvuudet liittyvät yksilön välittömään persoonallisuuteen, mutta syvemmät tasot ovat universaaleja. Yhteytemme maailmankaikkeuden mieleen on valtaosin kätkeytyneenä meidän alitajuntaamme.

En aio yrittää teeskennellä ymmärtäväni dzogchenia. Olen varma että samoin kuin zenissä, vaatisi vuosien harjoittelua, jotta todella ymmärtäisin mistä siinä on kyse. Mutta pitkään zeniä harjoittaneena ajatus “oikein meditoimisesta” tuntuu minusta todella järjettömältä. Kuitenkin myös ihmisenä, joka on ollut vuosia epävarma siitä, meditoiko oikein, ymmärrän sellaisen asian vetovoiman, joka näyttäisi antavan sinulle aukottomia vastauksia “epämääräisyyden ja ristiriitaisuuden” sijaan.

Itse asiassa muistan dzogchenista puhutun ensimmäisen kerran, kun opettajani Nishijima roshin ryhmän kanssa Japanissa istunut henkilö kertoi siitä. Minä olin että: “Vau! Minä haluan kokeilla tuota!” Kuulosti niin paljon paremmalta hitto lopultakin saada jotain pahuksen vastauksia, mitä helvettiä minun olisi pitänyt tehdä istuessani pienellä tyynylläni odottamassa kirotun kellon soimista harjoituksen loppumisen merkiksi.

Harmikseni en löytänyt dzogchen-ryhmää jossa istua, joten olin jumissa Nishijima roshin epämääräisessä ja ristiriitaisessa zenissä. Syvä huokaus!

Olen kuitenkin mielissäni, että jatkoin sillä tiellä, jolle olosuhteet minut pakottivat.

En tiedä miten dzogchen-perinteen opettajat selventävät tietoisuuden heidän oppilailleen. Sen kuitenkin tiedän, että jokainen vastaus on väärä vastaus, jokainen varmuus on väärinymmärrys ja jokainen oikea meditointitapa on virhe. Olen pahoillani, jos tämä kuulostaa ristiriitaiselta ja epämääräiseltä. Asiat vain ovat näin. Lue sivun ylälaitaan laittamani kuvan lainaus: “Epävarmuus on epämiellyttävä tila. Varmuuden tila sen sijaan on järjettömyyttä.” Olen hämmästynyt, että Sam Harris, kaikista maailman ihmisistä, ei näe tätä meditaatioon liittyen.

Voisin kertoa sinulle mitä ajattelen tietoisuuden olevan. Itse asiassa käytin juuri hetki sitten tunnin, yrittäen kirjoittaa asian tulevan kirjani yhteen osaan. Olen tavalla tai toisella kirjoittanut tästä jokaiseen kirjoittamaani kirjaan. Ne kaikki kuulostavat erilaisilta, joten kirjojani lukevat ihmiset varmaankin ajattelevat minun olevan hämilläni. Se ei haittaa.

Jotkut väärät vastaukset ovat parempia kuin toiset. Oletan että voisit kerätä joukon ihmisiä yhteen, ollaksenne samaa mieltä, että yhtä kokoelmaa lähes oikeita vastauksia kannattaa seurata ja tunkea muillekin. Voisit selittää sen kaiken jos haluaisit. Se olisi vain jälleen yksi korttitalo odottamassa kaatumistaan seuraavan tuulenvireen myötä.

Kaveri joka kommentoi Facebook-linkkiäni valitti myös, että “nykyään zen-opettajat näyttävät olevan kyvyttömiä sanoittamaan näitä itse. Sen tilalla on loputonta lukemista ja keskustelua Dogenin kirjoituksista, jotka ovat päheitä, mutta vanhentuneita ja nykyään vaikeasti ymmärrettävissä.” Toisin kuin, esimerkiksi, keskustelut alayoista ja rigpoista, oletan. Jälleen, syvä huokaus.

Varmuus ei näytä koskaan johtavan mihinkään hyvään. Se näyttää kovettavan mielen opettajien ja perinteiden määräämiin muotoihin. Dogen puhui vanhentuneissa ja vaikeasti ymmärrettävissä kirjoituksissaan paluusta Kiinan harjoitusmatkaltaan pehmeän ja joustavan mielen kanssa.

Kun mieli on varmuuksien kovettama, se ei tiedä miten toimia, kun se väistämättä kohtaa asioita, jotka eivät sovi niihin muotoihin, joihin se on kovettunut.

Tiedän että zenin tie voi olla turhauttava. Usko pois, minä tiedän! Olen ollut vuosikausia turhautunut siihen. Aivan kuten nuo reppanat, joiden epävarmuutta siitä meditoivatko he oikein, Sam Harris surkuttelee.

Sitten tajusin meditoineeni oikein alusta alkaen.

Kaaduin taaksepäin epävarmuuteen.

Jätän sinut nyt näillä sanoilla.

“Joskus kun et enää näe itseäsi oman näytelmäsi sankarina, odottamassa voittoa voiton jälkeen ja ymmärrät syvästi, että tämä ei ole paratiisi. Jotenkin, erityisesti etuoikeutetut, joita me olemme, me jotenkin syleilemme ajatusta siitä, että tämä kyynelten huntu, että se on parannettavissa, että voit saada sen kuntoon. Huomasin asioista tulevan paljon helpompia, kun en enää odottanut voittavani. Yritin laittaa tämän kappaleeseen nimeltään A Thousand Kisses Deep. Kun ymmärrät sen, luovut mestariteoksestasi ja vajoat todelliseen mestariteokseen.”

– Leonard Cohen –

Julkaissut Brad Warner 25.9.2014
Luettu Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 20.12.2018