Kiitospäivän alla julkaisin tässä blogissa jutun nimeltään “Maybe you chose your family”. Siihen tuli joitain kiinnostavia vastauksia. Tuo ajatus näytti pahoittaneen tiettyjen ihmisten mielet. Yksi henkilö syytti minua “new-age-hömpän” levittämisestä. 

Ajattelin esitellä sinulle tuohon tekstiin kirjoittamani asian lähteen. Se ehkä on, tai ei ole hömppää, mutta se ei varmuudella ole “new-age-hömppää”. Se on muutaman tuhat vuotta vanha ja olennainen osa vakiomuotoista buddhalaista uskomusjärjestelmää suurimmassa osassa Aasiaa. 

Kuten olen monta kertaa todennut, zen-muotoisessa buddhalaisuudessa uskolla ei ole paljon merkitystä. Se ei liity siihen mihin uskot. Se liittyy siihen mitä teet. Uskomuksilla on väliä vain, kun ne vaikuttavat toimintaan. 

Oli miten oli, tässä alla on se asia, johon suurimmalta osin viittasin. Se on osa Dogenin kirjoitusta, jota ei olla pystytty ajoittamaan. Se oli mahdollisesti ajateltu osaksi Shobogenzoa. Se löydettiin Dogenin kuoleman jälkeen niistä kirjoituksista, joita hän ei ollut tehnyt loppuun. Se on nykyään mukana Shobogenzon täysissä versioissa. Kirjoituksen otsikko on Doshin, mikä tarkoittaa suurin piirtein “Tien mieli”. 

Noin puolessa välissä tätä hyvin lyhyttä kirjoitelmaa Dogen käsittelee juttuja, jotka liittyvät siihen, mitä tapahtuu kuolemamme jälkeen. Tässä on se mitä hän sanoo:

Seuraavaksi, meidän tulisi perinpohjaisesti kunnioittaa Buddhan, Dharman ja Sanghan Kolmea Aarretta. Meidän tulisi toivoa voivamme antaa uhrauksia ja kunnioittaa Kolmea Aarretta, jopa elämän vaihtamisen ja kehon vaihtamisen aikana. Unessa ja valveilla, meidän tulisi huomioida Kolmen Aarteen ansio. Unessa ja valveilla, meidän tulisi lausua Kolmea Aarretta. 

Vielä tämän elämän jättämisen ja seuraavassa elämässä syntymisen välillä, jona aikana sanotaan olevan “keski-olemassaolon”, jonka elinkaari on seitsemän päivää, jopa tuon ajanjakson meidän tulisi pyrkiä lausumaan Kolmea Aarretta ilman äänen vaientamista hetkeksikään. Seitsemän päivän jälkeen me kuolemme keski-olemassaolossa, ja sitten vastaanotamme keski-olemassaolossa toisen kehon seitsemäksi päiväksi. Pisimmillään [tämä keho] säilyy seitsemän päivää. Tuona aikana me voimme nähdä ja kuulla mitä tahansa ilman rajoituksia, aivan kuin yliluonnollinen Silmä. Tuona aikana, mieltä yllyttäen, meidän pitäisi lausua Kolmea Aarretta; meidän tulisi lausua taukoamatta, unohtamatta lausua “namu-kie-butsu, namu-kie-ho, namu-kie-so” (kunnioitusta Buddhalle, kunnioitusta Dharmalle, kunnioitusta Sanghalle). 

Kun, valmistuneina keski-olemassaolosta, olemme lähestymässä isää ja äitiä, meidän tulisi terästää itsemme ja – jopa tällöin, kun me olemme oikean viisauden läsnäolosta johtuen kohtu-säilön [maailmassa], joka luovuttaa meidät kohtuun – meidän pitäisi lausua Kolmea Aarretta. Me emme ehkä laiminlyö lausumista edes syntyessämme.

Meidän tulisi toivoa perin pohjin, että voisimme kuuden aistinelimen kautta antaa uhrauksia, lausua ja turvautua Kolmeen Aarteeseen. Edelleen, voi olla, että kun tämä elämä päättyy, [henkilön] kaksi silmää pimenevät välittömästi. Tuona hetkenä, jo tietäen sen olevan meidän elämämme päätepiste, meidän pitäisi ponnistella lausuaksemme “namu-kie-butsua”. Tällöin kymmenen suunnan buddhat suovat heidän myötätuntonsa. Jopa synnit, joiden vuoksi – johtuen myötävaikuttavien syiden läsnäolosta – me voisimme mennä pahan maailmaan, muuntuvat, ja me synnymme yläpuolisissa taivaissa; syntyneinä Buddhan edessä, me palvomme Buddhaa, ja kuulemme Dharman, jota Buddha julistaa. 

Pimeyden tullessa silmiemme eteen, meidän pitäisi pyrkiä herpaantumatta lausumaan Kolmea Omistautumista, herkeämättä jopa keski-olemassaoloon saakka, ja vieläpä seuraavaan syntymään asti. Tällä tavalla, käyttäen elämän elämän jälkeen ajassa ajan jälkeen, meidän pitäisi lausua [Kolmea Omistautumista]. Aivan siihen asti kunnes saavumme bodhin buddha-vaikutukseen, meidän pitäisi olla antamatta periksi. 

Dogen viittaa uudelleensyntymään useissa kohdin Shobogenzoa. Tämä on kuitenkin ainoa tapaus, jossa hän menee vähääkään yksityiskohtiin. Hän ei keksinyt näitä juttuja. Se on syvällä perinteessä. Hän luultavasti oppi nämä jutut opiskellessaan nuoruudessaan tendai-buddhalaisuutta. Zen-perinne tuppaa pysyttelemään erossa tällaisesta.  

Huomaat, ettei Dogenin tavoite ole opettaa lukijoilleen, mitä tapahtuu kuolemamme jälkeen. Hän ei sano: “Kuunteleppas! Haluut kuulla mitä tapahtuu kuolemamme jälkeen? Täältä pesee. Usko tähän!” Sen sijaan hänen huolenaan on painottaa Buddhan, Dharman ja Sanghan kunnioittamisen tärkeyttä. Se on niin tärkeää kunnioittaa niitä, hänen sanojensa mukaan, että meidän pitäisi laulaa niille kunnioitusta vieläpä kuolemammekin jälkeen. 

Omistin yhden luvun kirjastani Don’t be a jerk tämän aineiston yksityiskohtaiseen tarkasteluun. Luvun nimi on “Uskoiko Dogen uudelleensyntymään ja onko sillä väliä, jos hän uskoi.” Spoiler alert (juonipaljastusvaroitus): Tulin siihen johtopäätökseen, että Dogen luultavasti uskoi uudelleensyntymään. 

Sanoin myös, että sillä on minulle väliä uskoiko hän siihen. Koska Dogen meni paljon syvemmälle zazeniin kuin minä tulen koskaan menemään. Olen usein lukenut hänen kirjoittamiaan juttuja, jotka ensimmäisellä lukemiskerrallani olivat minulle täysin käsittämättömiä. Mutta sitten, myöhemmin, enemmän zazen-harjoituksen jälkeen, nuo jutut olivat täysin ymmärrettäviä. Näin ollen, kun tullaan tällaisiin juttuihin, jotka näyttävät minusta vähän huuhaalta, minun on oletettava Dogenilla olleen hyvän syyn uskoa näin. Ehkä hän oli oikeassa, ja minä en vain ole mennyt riittävän syvälle harjoituksessani voidakseni vahvistaa sen. 

Edellisessä blogipostauksessani kysyin, josko olisi mahdollista, että me valitsemme perheemme. “Valitseminen” ei kuitenkaan ole ihan oikea sana tähän kohtaan. Käytin sitä saadakseni huomiota sille, mitä halusin sanoa. Mutta, edes perinteisessä buddhalaisessa järjestelmässä, johon viittasin, me emme valitse perheitämme tavalla, jolla saattaisit valita kypsän avokadon läjästä avokadoja supermarketin hyllyllä.

Dogen puhuu “keski-olemassaolosta valmistumisestamme, jolloin lähestymme isää ja äitiä”. Hän viittaa ajatukseen, jonka mukaan meidän tekomme menneisyydessä – perustuneina suurelta osin tekemiimme valintoihin – vetää meitä kohti heitä, jotka tulevat olemaan vanhempamme seuraavassa elämässä, ja edelleen kohti heidän perheitään. Mitä buddhalaiset sanovat on paljon monimutkaisempaa kuin yksinkertaiset avokadojen valitsemiset. 

Ja toisaalta, ehkä myös yksinkertaiset valinnat perustuvat monimutkaisuuden verkkoihin, jotka ovat paljon mutkikkaampia kuin mitä me tavallisesti kuvittelemme. Se tosiasia, että seison tietyssä supermarketissa tiettynä päivänä tietyn avokadokasan edessä, on osa tapahtumien ketjua, joka kirjaimellisesti kurottuu hetkeen, jolloin maailmankaikkeus puhkesi olemassaoloonsa. Itse asiassa se menee sitäkin pidemmälle, sanoisivat buddhalaiset. 

Kuten viimeksi sanoin, en sano uskovani, että tämä on se mitä tapahtuu kuoltuamme. Minä en todella tiedä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun olen kuollut. Mutta on tuntunut hyödylliseltä välillä teeskennellä, että tämä olisi se mihin uskon. 

Alkuperäinen kirjoitus oli nimeltään “Life After Life and Avocados” ja Brad julkaisi sen blogissaan 2.12.2019.

Luettu Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 9.1.2020.