Seuraava kirjoitus julkaistiin alun perin Suicide girls -nettisivustolla vuonna 2013. Olen sen jälkeen päivittänyt sitä inan.

Kurt Cobainin itsemurha on tietenkin kuuluisin rock’n’rolliin liittyvistä itsemurhista. Itselleni merkityksellisimmästä rock’n’roll-itsemurhasta et kuitenkaan ole todennäköisesti koskaan kuullut. Sen teki f-Modelsin päälaulusolisti Robert “Iggy Nition” Morningstar.

F-Models oli Ohiosta kotoisin oleva kentiläinen punkbändi 80-luvun alussa. Heidän pumppunsa oli yksi ensimmäisistä punkbändeistä, jonka pääsin näkemään läheltä. Hurmaannuin heidän melodisesta pop-punk-soundistaan, mihin olivat vaikuttaneet paljon sellaiset bändit kuten The Ramones ja The Dickies, jotka yhdistivät laulettavia melodioita ja rouheita kitarasoundeja. Green Day tuli kuvioihin paljon myöhemmin, ja heistä tuli supertähtiä samanlaisella soundilla.

Kaikki kutsuivat f-Modelin vokalistia Iggyksi, koska hän näytti vähän Iggy Popilta. Minusta hän kuitenkin muistutti paljon enemmän The Carsin Ric Okasekia. Iggy tappoi itsensä joulubileissä vuoden 1983 lopussa. Hän lähti juhlista ja hävisi kellariin, mistä hänen tyttöystävänsä löysi hänet kuolleena seuraavana aamuna. Asuimme noihin aikoihin samassa talossa Iggyn kanssa, vaikkakaan se ei ollut se talo, jossa juhlat pidettiin. Muutamaa vuotta myöhemmin päädyin asumaan taloon, jossa Iggy itsensä tappoi. Minulla on siis vahva ja outo yhteys Iggyyn. En ole koskaan unohtanut, miten pahasti sattui kuulla hänen olevan iäksi poissa.

Monien Ohion Akronin kavereideni ystävä tappoi itsensä vuonna 2013. Hän oli nimeltään Tyler. En oikeastaan tuntenut häntä, mutta monet ystävistäni tunsivat hänet hyvin. Ja he olivat aika rikki siitä, ettei kaveria enää ollut.

Tylerin kuoleman yhteydessä minulta kysyttiin, mikä on buddhalaisten näkemys itsemurhasta. En muista ainuttakaan tapausta, jossa Eihei Dogen, minun perimyslinjani perustaja, olisi kirjoituksissaan maininnut itsemurhan.*

Joidenkin buddhalaisten tekemät paljon näkyvyyttä saaneet polttoitsemurhat Vietnamissa ja muualla toivat jotkut ihmiset sellaiseen päätelmään, että buddhalaisuudessa itsemurha nähtäisiin ylevänä tekona. Se ei pidä paikkansa.

Buddhalaiset yleensä paheksuvat itsemurhia tekoina, joita tulisi välttää, koska niiden ajatellaan johtavan vähemmän suotuisaan jälleensyntymään. Yhdessä Buddhan tallennetuista puheista hän laskee teon “tekoihin, joista on vaikea selvitä”. Katolisen perinteen mukaiseen uskomukseen siitä, että henkilö on tuomittu ikuisiksi ajoiksi helvettiin henkensä riistämisestä, ei uskota. Mutta niin ajatellaan, että seuraavan elämän olosuhteet tulevat olemaan huonommat kuin sen, jonka joku päättää päättää ennenaikaisesti. Itsemurhan tekemisen nähdään tuottavan niin paljon tuskaa ja kärsimystä niille, jotka tuntevat itsensä tappavan henkilön ja rakastavat häntä.

Itse suhtaudun suurella varauksella näihin uudelleensyntymäjuttuihin. Vaikka me todella syntyisimme uudelleen kuoltuamme, miten kukaan pystyisi sanomaan, millaisen elämän henkilö tulee saamaan pelkästään sen pohjalta, että hän tappoi itsensä? Meidän jokaisen elämään liittyy hemmetisti muutakin kuin vain se, miten elot päättyvät. Uudelleensyntymään uskovilla koko henkilön elämä vaikuttaa siiheen, miten hän tulee syntymään uudelleen, eikä suinkaan vain henkilön viimeinen teko.

Summittaisista uudelleensyntymään liittyvistä funtsailuista ei ole apua, silloin kun kohtaamme itsemurhan. Näillä vältellään todellista kysymystä siitä, mitä me teemme, kun kohtaamme jonkun meille merkityksellisen ihmisen itsensä tappamisen. Kukaan ei koskaan tiedä, mikä on oikea teko tai mitkä ovat oikeat sanat, kun jotain tällaista tapahtuu. On paljon tärkeämpää olla vain tukena. Olen sitä mieltä, että henkilön seuraavan elämän laadun spekulointi olisi yksi parhaista keinoista olla olematta tukena tukea tarvitsevalle henkilölle.

Olin vaarallisen lähellä itseni tappamista eräänä aurinkoisena päivänä keväällä 1992. Elämäni oli paskaa. Asuin ränsistyneessä punk-rock-talossa Ohion Akronissa. Tyttöystäväni oli jättänyt. Minulla ei ollut rahaa, taitoja eikä näkymiä. Olin julkaissut viisi levyä indie-levy-yhtiön tuottamana, ja ne olivat saaneet hyvä arvioita, mutta myyntipuolella ei ollut tapahtunut mitään. Unelmani urasta lauluntekijänä ja muusikkona olivat ilmiselvästi mahdottomia. Ainoa, mitä odottaa, oli kuivakka kituuttaminen mutaisessa Keskilännessä.

Laitoin köysinipun autoni takakonttiin, ja ajoin Gorge metro park -puistoon kotikatuni varrella. Suunnittelin kantavani köyden niin kauas ihmisistä kuin mahdollista, etsiväni jykevän puun ja hoitavani homman. Näin sitten autosta noustessani joidenkin lasten leikkivän kentällä parkkipaikan lähellä. Tajusin, etten pysty löytämään riittävän etäistä paikkaa, josta kukaan ei voisi minua löytää. Joku pikkulapsi patikoimassa, nuoripari etsimässä kuhertelupaikkaa tai vanha mies eväskori ja kuolleen vaimonsa kuva mukanaan voisi löytää minut. Sitten ajattelin äitiäni ja mietin, miten rikki hän olisi, jos tappaisin itseni. Ja ajattelin Iggy Morningstarin tekemää itsemurhaa kymmenen vuotta sitten ja sitä, etten ollut vieläkään päässyt siitä yli. Laitoin köyden takaisin takakonttiin ja menin kotiin.

Olin Tassajaran luostarissa töissä silloin, kun Robin Williams teki itsemurhan. Tosi ihmeellisellä tavalla juuri tuona päivänä joku kertoi kirjani There is no god and he is always with you (vapaasti suomennettuna Jumalaa ei ole ja hän on aina kanssasi) olleen isossa osassa siinä, ettei hän ollut tappanut itseään. (Kuulimme tuon suru-uutisen vasta seuraavana päivänä, koska Tassajarassa ei ole Internetiä, telkkaria tai radiota.) Tämä henkilö näytti kirjasta käsin kopioimansa pätkän, joka oli pelastanut hänen henkensä. Se on tässä:

Kerron oman näkemykseni itsemurhasta. Elämäsi ei todellisuudessa ole omistamasi ja vapaasti käytettävissäsi halujesi mukaan. Näin kuvitteleminen on egoon perustuva harhaanjohtava virhepäätelmä. Olet läheisessä suhteessa kaikkien henkilöiden ja asioiden kanssa, jotka kohtaat. Et pääty kehosi ulkopintaan. Et ole omistamasi asia, jonka voit tuosta vain dumpata.

Joskus ihmiset kuvittelevat voivansa lopettaa kärsimyksensä itsensä tappamalla. Minä en usko siihen. Ajatus siitä, että itsemurhan tekeminen lopettaisi kärsimyksesi, nousee uskomuksesta, jonka mukaan sinä ja maailma, jossa elät, ovat kaksi eri asiaa. Uskot, että voit jättää tämän maailman ja näin päästä eroon kärsimyksestä. Mutta oma tuntemukseni tästä asiasta, vuosien zazen-harjoituksen jälkeen, on, että tämä ei ole totta. Olen katsellut pitkään ja hartaasti, kun raja “minuksi” ja “muuksi maailmaksi” kutsumieni asioiden välillä sumenee ja hälvenee.

Eli tämä, mitä sanon, ei jää siihen perinteiseen “the-show-must-go-on” -tyyliseen juttuun, jossa ihmiset sanovat sinun olevan vastuussa ystävillesi ja perheellesi, ettet mene kasvihuoneeseen ja ammu aivojasi pellolle. Olet vastuussa myös itsellesi ja vieläpä koko maailmankaikkeudellekin, ettet tee niin. Jos tappaisit itsesi, se kärsimys, jonka ajattelit olevan vain sinun, leviää niihin maailmankaikkeuden osiin, jotka sinut on opetettu ajattelemaan olevan sinusta erilliset – eivätkä ne ole. Nekin ovat sinä.

Useimmilla ihmisillä näyttää olevan sellainen olo, että itsemurha auttaa nyt ainakin sen tekevää henkilöä pakenemaan maailmantuskaa täydelliseen olemattomuuteen. En usko tämänkään olevan totta.

En perusta tätä uskomustani muilta saatuun viisauteen tai minulle tuupattuun uskomukseen. En perusta sitä omakohtaisille pohdinnoille siitä, mitä itsemurhan tekevälle todennäköisimmin tapahtuu. Perustan uskomukseni omille todellisille kokemuksilleni. Syvempinä ja voimakkaamman yhteyden hetkinäni olen nähnyt, ettei ole olemassa olemattomuutta, johon voisin paeta.

En tiedä millaista oli Robin Williamsin, “Iggy” Morningstarin, Kurt Cobainin tai kenenkään muunkaan itsensä tappaneen elämä. Opettajani Nishijima roshi oli hyvin kiinnostunut itsemurhan tutkimisesta. Hän ei koskaan sanonut miksi. Itsemurha on kuitenkin iso kysymys Japanissa. Ehkä joku hänen tuntemansa oli tehnyt itsemurhan – tai ehkä hän oli itse harkinnut sitä. Molemmat vaihtoehdot ovat hyvin todennäköisiä.

Nishijima roshi viittasi usein itsemurha-aiheiseen kirjaan, josta hän kovasti piti. Se oli Karl Menningerin kirja Man against himself (Itseään tuhoava ihminen, Otava 1955). Tämä kirja ja Menningerin Love against hate (Rakkaus ja Viha, Otava 1963) näyttivät olevan hänen suosikkikirjansa Shobogenzon lisäksi.

Nishijima sanoi kerran, kun häneltä kysyttiin itsetuhoisesta masennuksesta, että itsetuhoisesta masennuksesta kärsivät ihmiset olivat yleensä “liian älykkäitä”. Voin nähdä tämän Robin Williamsissa. Sama juttu, joka antoi Robin Williamsille kyvyn räiskiä hämmästyttäviä improvisaatioita sarjatulella, oli todennäköisesti iso ongelma silloin, kun hän ei ollut näyttämöllä. En osaa kuvitella millaista olisi olla niin nokkela.

Masennus on kulkenut mukanani koko elämäni. Se on yksi syy, miksi melkein päädyin tappamaan itseni. Minulla ei ole koskaan diagnosoitu kliinistä masennusta, koska minulla ei ollut koskaan rahaa mennä lääkäriin silloin, kun juttuni olivat pahimmillaan. Olen monesti miettinyt, olisinkohan saanut diagnoosin ja lääkityksen masennukseeni. Olen aika varma, että olisin. Se oli rankkaa. Mutta en ole riittävän älykäs, jotta se olisi ollut yhtä rankkaa kuin Robin Williamsilla, siitä olen varma.

Masennuksesta on vaikeaa päästä yli riippumatta siitä, miten paljon sitä sinulla on. Et pysty ajattelemaan itseäsi pois siitä. Aina löytyy hyviä syitä ajatella kaiken olevan syvältä. Jos olet riittävän älykäs, voit keksiä loputtomasti syitä. Jotkut sanovat masennuksesi johtuvan “pahoista kemikaaleista”, kuten Kurt Vonnegut laittoi sen sanoiksi novellissaan Mestarien aamiainen (Tammi 1974). Ehkä nuo samat kemikaalit saavat sinut yliajattelemaan kaikkea. Jotkut sanovat, ettei näitä kemikaalien määriä voida palauttaa siedettäville tasoille ilman lääkkeitä. Minulla ei ole tähän lopullista vastausta. Minusta kuitenkin tuntuu, että melkein mitä tahansa, mitä lääkkeet voivat meille tehdä, me voimme tehdä myös itse itsellemme. Siihen pääseminen vaatii joka tapauksessa paljon aikaa ja työtä, ja joskus on tarpeen napakammat keinot.

Tuo päivä kauan sitten, jolloin jätin itseni tappamatta, muutti minut ikiajoiksi. Päätin elää. Päätin myös, ettei mikään kyseistä päivää edeltänyt enää sitonut minua. Päätin, että olin käsitteiden tasolla jo tappanut itseni. Nyt voisin tehdä mitä vain, aivan mitä tahansa.

Kaikki elämäni hienoimmat asiat ovat tapahtuneet tuon päivän jälkeen. Touhut ovat sen jälkeen olleet niin uskomattomia, että joskus mietin olenko päähenkilö jossain oudossa eksistentialistisessa elokuvassa, jonka lopussa on juonikoukero, missä yleisö tajuaa minun sittenkin tappaneeni itseni kyseisenä päivänä.

Jos harkitset itsemurhaa, kannustan sinua tappamaan itsesi. Mutta älä tee sitä köydellä, aseella, veitsellä tai kourallisella pillereitä. Älä tee sitä tuhoamalla kehosi. Tee se pudottamalla mennyt elämäsi ja kulkemalla täysin uuteen suuntaan.

Tiedän, ettei tämä ole helppoa. Tiedän, että se voi näyttää mahdottomalta. Jos olisit kysynyt minulta ennen tuota keväistä päivää vuonna 1992, olisin silloin sanonut sen jälkeen tekemieni asioiden olevan täysin mahdottomia. Aluksi näytti, että olisin ollut oikeassa – siitä suosta pääseminen vaikutti toivottomalta. Vaati yli vuoden todella kovaa ponnistelua ennen kuin asiat alkoivat muuttua edes vähän. Mutta kun ne muuttuivat, ne todella muuttuivat.

Ehkä sinä et ole kuitenkaan tällaisessa tilanteessa. Ehkä olet vain jumissa yrittämässä miettiä miten vastata, kun olet juuri kuullut jonkun sinulle tärkeän ihmisen päättäneen elämänsä. Ehkä haluat vain selityksen. Ehkä haluat vain kaiken olevan niin kuin ennen. Ehkä toivot, että olisit tehnyt jotain toisin, sanonut jotain toisella tapaa tai ollut jossain, missä olisit voinut sen estää.

Et ole yksin. Jokaisella, joka on tuntenut jonkun itsensä tappaneen, on ollut samat kysymykset, ja he ovat kyseenalaistaneet omaa toimintaansa samalla tavoin. Tiedä kuitenkin, että nuo ovat vain ajatuksia. Ne eivät ole todellisia. Niillä ei ole juurikaan merkitystä. Ihmisaivot tykkäävät järjestää asioita. Ne yrittävät parhaansa mukaan ymmärtää kaikkea kohtaamaansa. Mutta jotkut asiat eivät vain mene jakeluun. Me emme pidä siitä. Mutta se on totuus.

On vaikeaa päästää irti tällaisista ajatuksista. Se on kuitenkin ainoa tapa hanskata niitä. Ne eivät johda mihinkään. Ne eivät auta.

Irti päästäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Jos huomaat, ettet pysty päästämään irti vaikka haluaisitkin, päästä silloin irti irti päästämisestä. Tyydy siihen, ettet voi päästää irti ja tee siitä huolimatta jotain muuta. Mitä tahansa teetkään, se on todennäköisesti ok. Katso elokuva, mene kävelylle, ihmettele sorsia, mene töihin. Kaikki käy. Se ei merkitse mitään, ettet sure stereotyyppisellä ja sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla.

* Sen jälkeen, kun olin kirjoittanut tämän tekstin, havaitsin Dogenin kirjoituksissa yhden viittauksen itsemurhaan. Se on luvun Gyoji (Puhdas käytös ja harjoitusohjeiden noudattaminen) osassa 2. Se löytyy Nishijima-Cross-käännöksen toisen kirjan luvusta 30. Se on tässä:

Zenmestari Kyogen sanoi:

Tehdessämme sata laskelmaa ja tuhat suunnitelmaa vain [oman] kehomme vuoksi,
Me unohdamme, että kehosta tulee haudassa tomua.
Älä milloinkaan sano, että valkohiuksiset eivät puhu sanaakaan:
He ovat juuri ne ihmiset, jotka kertovat meille manalasta.

Joten, vaikka me teemme satoja laskelmia ja tuhansia suunnitelmia [kehon] säästämiseksi, se kaikesta huolimatta lopulta muuttuu tomukasaksi haudassa. Vieläkin kehnompaa on kipittää itään ja länteen pienen kansakunnan kuninkaan ja kansalaisten työllistämänä joutuen kärsimään siinä määrättömiä vastoinkäymisiä lukemattomien kehojen ja mielten aiheuttamina. Uskollisuuden vuoksi kehonsa ja elämänsä kevyesti ottaville näyttää olevan mahdotonta unohtaa isäntänsä kuolemaa seuraavan rituaali-itsemurhan tapaa. [Tällaisen] velvollisuuden ajamien tie edessäpäin on vain tummia pilviä ja sumuja. Monet ihmiset muinaisista ajoista alkaen ovat olleet pienten vasallien käyttämiä ja ovat siinä heittäneet kehonsa ja elämänsä tavallisen kansan maailmassa. Nämä olivat ihmiskehoja, joita olisi pitänyt vaalia, koska niistä olisi voinut tulla astioita totuuden tilalle. Me olemme nyt kohdanneet oikean Dharman. Meidän tulisi harjoituksessa oppia oikea Dharma, vaikka se tarkoittaisi niin monen lukemattoman kehon hukkaamista, mitä Gangesissa on hiekkoja. Minkä vuoksi luopuisi kehosta ja mielestä: jonkun tyhjänpäiväisen ihmisen vuoksi vai laajan, suuren, syvällisen ja ikuisen Buddha-Dharman? Ei ole viisailla tai taitamattomillakaan syytä horjua etenemisen ja perääntymisen välillä. Meidän tulisi hiljaa huomioida, että ennen kuin oikea Dharma on levinnyt maailmaan, vaikka ihmiset haluaisivat luopua kehostaan ja mielestään oikean Dharman takia, he eivät kykene tekemään niin. He saattaisivat kovasti himoita olla sijassamme tänään kohtaamassa oikeaa Dharmaa.

Brad Warner julkaisi tämän tekstin blogissaan hardcorezen.info 17.3.2022. Voit tukea Bradin työtä taloudellisesti osoitteessa hardcorezen.info/donate ja lahjoittaa Patreonilla tai PayPalilla.