Järjestin viime viikolla tapahtuman suomalaisessa saunassa. Suomessa saunat eivät ole vain paikkoja, joihin oudot terveysintoilijat menevät itsekseen hikoilemaan. Ne ovat yhteisöllisiä kokoontumispaikkoja. Siellä pidetään juhlia, henkistytään, mitä ikinä. Tapasin yhden suomalaisen hepun, joka oli syntynyt saunassa.

Tämän kyseisen zen-saunatapahtuman oli järjestänyt puolestani Essi, nainen, joka johtaa pakanaryhmää Helsingin yliopistolla*. Kokoonnuimme saunalla, keskustelimme jonkun aikaa zenistä ja muusta yhteisissä tiloissa, ja menimme sitten kuumaan, kosteaan, hämyisästi valaistuun saunahuoneeseen, jossa hikoilimme ja juttelimme lisää.

Tapahtumaan osallistuneiden joukossa oli kaveri, joka oli tosi kiinnostunut huumeavusteisista hengellisistä harjoituksista. Kuten vakiolukijat tietävät, en ole tuollaisten puuhien suuri ihailija. Hän yritti esittää perusteluja, mutta se meni vähän monimutkaiseksi, ja hän kysyi, voisiko hän näyttää noin viisiminuuttisen YouTube-videon aiheesta. Sanoin ok. Olimme tässä vaiheessa päässyt takaisin yleisiin tiloihin.

Niinpä hän ottaa iPadinsa esiin ja näyttää meille kaikille tämän videon Ken Wilberistä puhumassa joillekin ihmisille psykedeelien käyttämisestä hengelliseen harjoittamiseen. Wilber on yksi pahimmista uusimmasta sadosta huolettomia idiootteja, jotka rohmuilevat kyberavaruudessa harhaanjohdatellen ja sumuttaen hengellisiä etsijöitä kaikkialla.

Video oli tyypillistä wilberiläistä roskaa. Jossain mielessä Ken Wilber on minusta kiinnostava, mutta ei kuitenkaan riittävän kiinnostava, jotta lukisin hänen kirjojaan. Hänen videoistaan tulee sellainen olo, että hän on henkilö, jolla luultavasti on ollut muutamia aitoja, syvällisiä ymmärryksen hetkiä vuosia sitten. Mutta, sen sijaan, että olisi ottanut selvää, mikä tuo hetki oli, hän onkin kutonut hippusesta todellista näkemystä hämmentävän tuottoisan roolin ja uran. Brändäystä, ihmiset. Kaikki riippuu brändäämisestä.

Oli miten oli, tällä videolla Wilber esittää toteamuksen, mikä kuulostaa siltä, että hän on käyttänyt sitä muutaman sata kertaa aiemminkin. Hän sanoo: “Se, millä on ajassa alku ja loppu, ei ole todellista.”

Jos joku ikinä sanoisi tämän minulle dokusanissa, olisin vähän sillä kannalla, että häntä pitäisi läimäistä lujaa poskelle ja kysyä: “oliko tuolla alku ja loppu ajassa, vaiko eikö ollut?”.

Ken Wilber näyttää henkilöltä joka kuntoilee, joten hän luultavasti pieksisi minut, jos menisin häntä läimäyttämään. Se on mielestäni kuitenkin ainoa asiallinen vastaus noin idioottimaiseen toteamukseen. En minä siis suuttuisi siitä. Mutta kuka tahansa, joka olisi niin perinpohjin eksyksissä omassa päässään sanoakseen tuollaista, vaatisi todennäköisesti vähintäänkin kovan läimäyksen poskelleen tullakseen ohjatuksi takaisin oikeille urille.

Mikä tekee Ken Wilberistä niin todella ja syvästi ikävän on, että kaikki mitä hän sanoo, ohjaa hänen seuraajiaan täsmälleen päinvastaiseen suuntaan siitä, minkä etsimisen auttamisesta he syytävät hänelle messeviä rahatuppoja. Hän lähettää heidät etsimään mielikuvitusjuttuja, jotka hän on itse kehitellyt. Hän antaa seuraajilleen aarrekarttoja, joihin on merkitty x:llä paikkoja, mihin ei ole kätketty mitään muuta kuin lisää perättömiä aarrekarttoja.

Annas kun vähän jeesaan, Kenny. Meditaatio tekee mahdolliseksi nähdä joskus vilaukselta ajattomuuden tilaan. Ensimmäinen opettajani sanoi valaistumisen tapahtuvan ajan ulkopuolella. Se on hyvä tapa laittaa se sanoiksi. Ja kuten mikä tahansa muu hyvä tapa laittaa se sanoiksi, sekin on myös paskapuhetta. Zen-opettajilla on toisia tapoja viitata tähän ajattomuuden tilaan. Dogen käyttää sanontaa “alkuperäiset kasvosi ennen kuin vanhempasi olivat syntyneet” näyttääkseen reittiä siihen suuntaan.

Ongelma on siinä, että ajaton tila ja “se, millä on ajassa alku ja loppu”, ovat kaksi tapaa katsoa yhtä ja samaa asiaa. Heti kun sanot, että toinen on totta ja toinen ei ole, olet epätoivoisen tukehtunut omiin aivopieruihisi. Jos lähdet kulkemaan tuota pimeää tietä, kukaan, ei edes itse Buddha, pysty tekemään juuri mitään sinua auttaaksesi.

Isku vasten kasvoja on todellinen. Ja orgasmi on todellinen. Varpaan potkaiseminen kiveen, kun lähdet vihastuksissasi temppelistä, on todellinen. Tämän suomalaisessa saunassa tapaamastani kaverista kertovan hassun blogitekstin lukeminen on todellista.

Se on myös ajatonta. Sillä ei ole alkua eikä loppua.

Dogen selittää sen parhaiten kirjoituksessaan Uji, toiselta nimeltään Oleminen-aika, Shobogenzossa. Sinä ja minä olemme aika, hän sanoo. Me emme ole ajassa olemassa olevia olentoja, joilla on alku ja loppu jollain suurella kosmisella shakkilaudalla, jonka nimi on “aika”. Ennemminkin me olemme aika itsessään. Me aivan itse olemme ajan ilmentymiä, ja sellaisina me olemme kaikki aika. Oleminen on aikana olemista.

Ja kuitenkin jokaisella lauseella on alku ja loppu ajassa. Sanonnalla “se, millä on alku ja loppu ajassa, ei ole todellista” on alku ja loppu ajassa, ja Wilberin ääliömäisen määritelmän mukaan se ei ole todellista.

Se kuitenkin on todellista. Todellisen typerää.
*) suom. huom. Pakanaverkko ry, ei Helsingin yliopistolla, vaan itsenäinen, rekisteröity yhdistys.

Brad julkaisi alkuperäisen kirjoituksensa “That Which Has a Beginning and Ending in Time is Not Real?” hardcorezen.info-blogissaan 22.9.2015.