Eilisen Ydinsuutrasta käymämme keskustelun aikana, retriitillä jota vedän Benediktushofissa, aloimme puhua siitä miten ajatus muodon olemisesta tyhjyyttä liittyy paljon siihen, mitä ihmiset ovat lähiaikoina havainneet tieteen maailmassa.

Kauan aikaa sitten ihmiset huomasivat kaiken aineen rakentuvan pienemmistä osasista nimeltään atomit. Buddhan ajan intialaisilla oli samankaltainen teoria länsimaisen version kanssa. Olemme nyt tieteellisesti todistaneet atomien olemassaolon ja olemme sen jälkeen havainneet atomien koostuvan edelleen pienemmistä osasista, kvarkeista, leptoneista, liptoneista…

En tunne terminologiaa enkä yksityiskohtia. Tiedän kuitenkin Einsteinin selvittäneen kaiken aineen olevan todellisuudessa energiaa. Yksi retriittiin osallistuvista ihmisistä on astrofyysikko. Hän tiesi tekniset nimikkeet ja sanoi nykykäsityksen olevan periaatteessa tämä.

Se minkä koemme mielenä on myös energiaa. Odota kuitenkin sekunti ennen kuin kurotat oman kopiosi (Rhonda Byrnen) Salaisuudesta ja kerrot, että saadakseni kaiken haluamani, minun tarvitsee vain ajatella sitä tosi lujasti. En yritä antaa ymmärtää, että ajatus olisi sama kuin aine. Ajatus ei itse asiassa ole kummoinenkaan juttu. Se on vain tietynlaista energiaa, joka kulkee aivojemme läpi ja auttaa meitä luomaan kuvan maailmasta, toisistamme ja itsestämme. Käytämme tätä energiaa ohjataksemme itsemme läpi elämän. Mieli on paljon enemmän kuin ajatus. Ajatus on vain pieni pintaväreily, johon me kiinnitämme aivan liikaa huomiota.

Mieli ei rajaudu minun mieleeni tai sinun mieleesi. Mieli voi olla maailmankaikkeuden perusominaisuus. Ajatus ei ole sama kuin aine. Mieli sen sijaan voi olla täsmälleen sama kuin aine.

Yhden mielen sanominen kuuluvaksi yhdelle henkilölle ja toisen mielen kuuluvaksi toiselle henkilölle voi olla tavanomaisesti totta ja tavanomaisesti hyödyllistä. Se ei vaan ole koko kuva. Mieli ei itse asiassa kuulu kenellekään meistä. Ajatus yksilöllisestä mielestä voi olla taas yksi harhakuva.

Ehkä kuvamme maailmankaikkeudesta on täysin väärä. Tai ehkä on parempi tapa sanoa se näin, että meidän kuvamme maailmankaikkeudesta saattaa olla täysin vajavainen, pohjattoman vajavainen. Ehkä se ei voi koskaan olla täydellinen, ainakaan niin pitkään kun me yritämme nähdä sitä yksittäisen ihmismielen näkökulmasta, joka itsessään on tietynlainen kuvitteellinen kokonaisuus, joka ei ole todellisuudessa olemassa.

Jos alkeishiukkaset joista koostumme ovat itse asiassa ei mitään, niin miten me sitten? Ehkä me kaikki olemme pohjimmiltamme tyhjyyttä. Me kaikki olemme hiljaisuutta. Me kaikki olemme emme mitään.

Ja jos on näin, niin mitä järkeä tyhjyyden yhden osan on taistella tyhjyyden toisen osan kanssa siitä, miten paljon ei mitään kukin osa omistaa? Erityisesti kun me ketään emme omista mitään, mikä on sama kuin sanoisimme meidän jokaisen omistavan kaiken.

Kuten huomaat, olen istunut aivan liikaa seiniä tuijottamassa viimeisten seitsemän viikon aikana. Sen myötä hullut ideat kuten tämä alkavat käydä järkeen. Eikä vain käydä järkeen. Sen myötä ne tulevat ainoiksi ideoiksi, jotka käyvät järkeen. Tavallinen ja totuttu asioiden näkemisen tapa alkaa vaikuttaa mielipuolisuuden ylläpitämiseltä.

Julkaissut Brad Warner 26.10.2016

Luettu Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 3.1.2019