Mitä buddhalaiset voivat tehdä ilmastonmuutokselle

BigSHip-768x528Paras asia, mitä buddhalaiset voivat tehdä ilmastonmuutosaktivismin hyväksi, on tarjota ilmastoaktivisteille tuntemus sopuisasta tyyneydestä, kärsivällisyydestä ja yhteistyöstä jopa niiden kanssa, joiden kanssa olemme eri mieltä. 

On masentavaa nähdä Extinction rebellion -ilmastoaktivistiryhmän Mark Ovlandin tapaisten buddhalaisten osallistuvan panikoiviin reaktioihin ilmastonmuutosongelmaan liittyen. Jos eivät edes buddhalaiset pysty säilyttämään malttiaan tässä tilanteessa, miten voimme odottaa sitä keneltäkään muulta?

Katsellessani monien ilmastonmuutosaktivistien toimia, minulle tulee selkeä mielikuva monien heidän tekemistensä taustalla olevasta ajattelusta, mikä menisi jotenkin näin: Ilmastonmuutos on kiireellinen ongelma – hätätilanne! Ihmiset alkavat toimia ilmastonmuutoksen korjaamiseksi vain, jos he ovat kauhuissaan. Näin ollen on parasta aiheuttaa mahdollisimman paljon paniikkia. 

Eivät tietenkään kaikki ilmastonmuutosaktivistit ajattele tai käyttäydy tällä tavalla. Olen myös varma, että useimmat näin ajattelevista ja toimivista kieltäisivät tekevänsä näin. Mutta nähdessäni ihmisten hyppivän lähijunien katoille harkitsemattomassa yrityksessä tehdä jotain ilmastokriisille, en voi olla ajattelematta, että paniikin lietsomisen täytyy olla ainakin osa heidän tehtäväänsä. 

Mutta mietipä toisia tilanteita, joissa ihmisillä näyttää olevan erinomaisia syitä panikoida. Jos olisit palavassa rakennuksessa hissiin juuttuneena, jopa silloin jokainen vähänkin järkevä ihminen kertoisi sinulle, että parasta olisi olla panikoimatta. 

Ilmastonmuutos on suuri ongelma, joka vaati kehittyäkseen miljoonien ihmisten satojen tuhansien vuosien yhteenlasketut toimet. Ihmisten aiheuttamien ympäristöongelmien ratkaisu vaatii miljoonien ihmisten yhteistyötä ja se voi viedä vuosikymmeniä tapahtuakseen.   

Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen korjaaminen on kuin yritys kääntää kovassa vauhdissa olevaa suurta laivaa. Se ei tapahdu helposti ja sen aikaansaaminen edellyttää monien ihmisten yhteistyötä. “Koska me haluamme sen? NYT!” ei ole hyödyllinen iskulause. Me emme tule saamaan sitä NYT ja sen inttäminen, että meidän on saatava se NYT, saa meidät näyttämään taaperoilta, jotka ovat saaneet itkupotkuraivarin jostain asiasta, mitä heidän vanhempansa pyrkivät parhaansa mukaan korjaamaan.

Ratkaisu ilmastonmuutokseen ei tule olemaan vasemmistolainen tai oikeistolainen. Ilman poliittisen keskustelun kaikilla laidoilla olevien yhteistyötä me emme tule saamaan tätä hommaa korjattua. 

Me buddhalaiset voimme auttaa ihmisiä puhumaan toisilleen. Voimme tehdä sen kuuntelemalla, mitä sanottavaa ihmisillä oikeasti on. Useasti ne, jotka leimataan “ilmastonmuutoksen kieltäjiksi”, itse asiassa uskovat ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan todellisen asian, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä. Mutta he epäilevät niitä ratkaisuja, joita monet ympäristöliikkeen ihmiset tarjoavat, koska näihin ratkaisuihin liittyy usein keskitettyjen hallintoelinten vallan lisäämistä. 

Poliittisesti oikealla ja jopa keskellä olevat epäilevät myös niitä tapoja, joilla ympäristöaktivistit liittävät ilmastonmuutokset vaikka miten moniin vasemmistolaisiin ajatuksiin, joiden yhteys ilmasto-ongelmaan on parhaimmillaankin korkeintaan hatara. Otetaan esimerkiksi Ectinction rebellionin perustaja Stuart Basden, joka sanoo, ettei Extinction rebellion liity ilmastoon, vaan se perustettiin ottamaan kantaa asioihin kuten valkoinen ylivalta, patriarkaatti ja heteronormatiivisuus. Hän sanoo: “Keskittyminen ilmaston luhistumiseen (oire) ilman keskittymistä näihin myrkyllisiin harhakuvitelmiin (syyt) on … rasistinen ja seksistinen denialismin muoto, joka vie meidät kaikki pois tarpeellisesta keskittymisestä itsemme dekolonisaatioon. 

Siinä ei ole mitään pahaa, jos ajattelet myös näiden asioiden olevan tärkeitä. Mutta jos meidän kiireellisin ongelmamme on ilmastonmuutos, meidän pitää saada mukaan paljon ihmisiä laaja-alaisin poliittisin näkemyksin. Eivät kaikki tunnusta Basdenin näkemystä ilmastonmuutoksen perimmäisestä syystä, eikä hänen luonnehdintaansa länsimaisen yhteiskunnan luontaisesta pahuudesta ja alistavuudesta. Meidän tulee saada ne ihmiset mukaan, jotka näkevät asiat eri tavalla, jos me aidosti haluamme tehdä todellisia muutoksia. 

On tärkeää pitäytyä tehtävässä ja pysyä keskittyneenä. Myös tämä on sellaista, jossa buddhalaisten pitäisi olla hyviä. Jos me todella olemme hyviä keskittymään käsillä olevaan asiaan, se on myöskin jotain, mikä meillä on annettavanamme. Joten meidän buddhalaisten pitää varmistua kyvystämme pysytellä tehtävässä ja uudistaa oma päättäväisyytemme olla lipsumatta todellisesta tavoitteestamme. Tätä varten meidän on ylläpidettävä omaa meditaatioharjoitustamme joka ikisenä päivänä. 

Me buddhalaiset voimme kantaa kortemme kekoon myös auttamalla ihmisiä välttämään maailmanloppuista ajattelua. Kristinusko alkoi apokalyptisestä kultista, joka uskoi maailmanlopun olevan kohtsillään täällä. Minusta monet ilmastoaktivistit näyttävät korvaavan uskontoon perustuvan maailmanlopun pelolla, jonka vaikutuksessa saimme kasvaa, tieteeseen perustuvan maailmanlopun pelolla. Koko joukko ajatteluamme kristillisen lännen ihmisinä on saanut vaikutteita kristinuskon apokalyptisestä näkökulmasta, vaikka me emme sitä sanojemme mukaan tuekaan. 

Buddhalaisuus sen sijaan ei ole apokalyptistä. Se näkee asiat paljon pidemmällä aikavälillä, jossa historiaa mitataan yksiköillä, joita ihmismieli ei voi ymmärtää. Länsimaiset buddhalaiset unohtavat usein, kuinka paljon kristillinen apokalyptinen maailmankuva on värittänyt meidänkin ajatteluamme. Meidän tulisi muistuttaa itseämme, että buddhalaisuudessa ei nähdä asiaa niin, että maailmanloppu tulee minä hetkenä tahansa. 

En usko, että olisi olemassa tietynlaista buddhalaista toimintatapaa, joka pitäisi ottaa suhteessa ilmastonmuutokseen. Mutta uskon, että meidän pitäisi aina kunnioittaa sitoutumistamme eettiseen toimintaan. Jos hukkaamme yhteytemme sitoutumiseemme eettiseen toimintaan ja pyrimme nyt tekemään vahingollisia toimenpiteitä paremman tulevaisuuden luomisen toivossa, silloin olemme unohtaneet buddhalaisuuden keskeisimmät periaatteet.

Suhtaudun pääosin toiveikkaasti ihmiskunnan tulevaisuuteen. Uskon meidän kykenevän selviämään ilmastokriisistä ja löytämään tapoja tehdä maailmasta parempi paikka. On selvää, ettei ihmiskunta voi jatkaa samalla tavoin kuin olemme tähän asti kohdelleet maailmaa, jossa elämme. Tunnen, että pysyviä vaikutuksia aiheuttavat muutokset ovat jo tapahtumassa. Meidän tulee varmistaa, ettemme suista näitä myönteisiä muutoksia raiteiltaan panikoitumalla siitä, etteivät ne tapahdu riittävän nopeasti. 

On suuri ero olla kärsivällinen ja olla omahyväinen.  Buddhalaiset eivät ole omahyväisiä, mutta me olemme kärsivällisiä. Ymmärrämme todellisten ratkaisujen vaativan ponnistelua, mutta ne vaativat myös aikaa. “Milloin me haluamme sen? NYT!” -yleisö ei välttämättä havaitse tätä eroa, mutta se ei tarkoita heidän olevan oikeassa. 

Buddhalaiset tietävät myös, että äärimmäiset toimenpiteet harvoin tuottavat hyviä tuloksia. Tiedämme mahtavimpien, seksikkäimpien ja oletettavasti nopeimpien ehdotusten olevan yleensä huonoimpia tietyn ongelman ratkaisemiseksi. Meidän tulisi soveltaa meditaatioon liittyvää ajattelutapaamme siihen tapaan, jolla ajattelemme ympäristöongelmiamme. Joskus tylsä ratkaisu, joka kestää pitkään toteutua, on ainoa, joka oikeasti tulee toimimaan.

Minusta meidän buddhalaisten tulee muistaa, että ilmastonmuutosongelma ei ole vain todellinen ja kiireellinen, se myös on erittäin suuri ongelma, joka vaatii suunnatonta yhteistyötä sekä rauhallista, panikoimatonta suhtautumista. Jos voimme tukea ihmisten yhteistyökykyä ja paniikin välttämistä, näin me voimme auttaa parhaiten

Alkuperäisen blogikirjoituksen otsikko on “What Can Buddhists Do About Climate Change”. Brad julkaisi sen 21.10.2019.

Teksti luettiin 24.10.2019 Kajo Zendo Turun viikkozazenissa.

Kommentoi kirjoitusta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s