Moi Marky,
Olisi mahtavaa löytää kirja, tai YouTube-video, tai podcast, tai leffa, joka voisi vakuuttaa minut siitä, että UFO:t todella ovat alienien avaruusaluksia ja että alieneita on Maapallolla tälläkin hetkellä.
Minulla ei ole väliä, onko asia oikeasti noin vai ei. Minulle on täysin sama, onko se totta tai ei ole, jos uskoisin sen olevan totta. Koska jos uskoisin sen olevan totta, silloin se olisi totta minulle.
Harmikseni en usko, että sellainen kirja, video, podcast tai leffa olisi olemassa. Ei ainakaan itselleni. Jotkut ovat lähettäneet minulle sellaisia juttuja, jotka toimivat heille tällä tavoin. Mutta yksikään minun toistaiseksi katsomistani ei ole saanut minua vakuuttumaan.
Ehkä minua ei pysty vakuuttamaan.
Katsoessani Internetiä, näen paljon ihmisiä, jotka vaikuttavat olevan erittäin vakuuttuneita asioista, joiden he tietävät – tai ainakin olettavat – olevan epätosia. He toivovat, että jos monet muutkin ovat vakuuttuneita samasta asiasta, se tekisi siitä asiasta totta. Tai ainakin ihmiset käyttäytyisivät kuin se olisi totta. Mikä olisi todennäköisesti aivan yhtä hyvä juttu.
Onko mikään totta? Olen kuullut, että post-modernismin mukaan mikään ei ole totta. En tiedä onko tämä väite totta. Ihmiset, jotka pyrkivät kuoppaamaan post-modernismin, haluavat minun uskovan sen olevan totta.
Mutta minun pitäisi tutkia post-modernismia oikein huolella, selvittääkseni itselleni, josko post-modernistit todella uskovat, että mikään ei voi olla totta. Ja se taas tuntuu aivan liian rankalta hommalta.
Oletan tämän olevan se tapa, jolla useimmat ihmiset – minä mukaanlukien – saavat suurimman osan tietämyksestään. Joku kertoo sinulle jotain ja sinä joko valitset uskovasi sen tai valitset olevasi uskomatta. Tai valitset olevasi päättämättä kumpaankaan suuntaan.
No siis, joskushan jotain tapahtuu suoraan edessäsi. Ja tiedät, että tämä asia todella tapahtui. Mutta sitten et kuitenkaan voi olla täysin varma, että muistikuvasi asiasta, joka todella tapahtui, olisi täsmällinen.
Vaikka niin, että itsellesi alunperin kertomasi tarina, jolla yritit korjata muistissasi olevaa tapahtumaa, ei ollutkaan aivan totta. Ehkä näit oudonmuotoisen sellaisen-tai-tällaisen ilmassa jonain päivänä. Silloin päättelit sen olleen todennäköisesti pilvi. Mutta olisit kovasti halunnut sen jonkin olevan UFO:n.
Niinpä mietit, miten kertoisit sen kaverillesi niin, että se olisi saanut tilanteen näyttämään vähän hämäräperäisemmältä kuin mitä se oikeasti oli. Ja tämän jälkeen muistit kaverillesi luomasi tarinan paremmin kuin sen mitä oikeasti näit. Ja nyt muistisi on tehnyt näkemästäsi asiasta hivenen erilaisen, kun otat kuvan mieleesi käsiteltäväksi.
Eli onko totuutta? Onko jokaisen Rashomon-tyylisen uudelleen kertomisen taustalla yksi todellinen tapahtuma?
Haluaisin uskoa, että on. Kerron ihmisille, että uskon näin olevan. Mutta ollessani itselleni rehellinen, en ole 100% varma uskonko siihen.
Dogen sanoi: “Demonit näkevät veden raivoavina liekkeinä, ja näkevät sen visvana ja verenä. Lohikäärmeet ja kalat näkevät sen palatsina ja näkevät sen tornina. Jotkut näkevät [veden] seitsemänä aarteena ja jalokivien jalokivenä; jotkut näkevät sen puina ja metsinä ja aitoina ja seininä; jotkut näkevät sen puhtaana ja vapautettuna Dharmaluontona; jotkut näkevät sen todellisena ihmiskehona; ja jotkut näkevät sen aineellisen muodon ja henkisen luonnon [ykseytenä].”
Sitten hän sanoo: “Ihmisolennot näkevät sen vetenä, kuoleman ja elämän syinä ja olotiloina. Näin ollen, mitä nähdään, se todella eroaa sen mukaisesti, millainen olento on [näkemässä]. Ollaanpa tässä tarkkoina. Onko niin, että on olemassa moninaisia tapoja nähdä yksi kohde? Vai onko niin, että olemme virheellisesti olettaneet moninaisten kuvien olevan yksi kohde?
Osaat kuvitella, miten tuollaisten kannanottojen lukeminen herkällä nuorella iällä on rutistellut mieltäni.
Mutta Dogen jatkaa. Hän sanoo: “Ponnistelumme huipulla meidän tulee ponnistella edelleen. Jos yllä mainittu on tuolla tavalla, silloin harjoitus-ja-kokemus ja totuuden tavoittelu eivät ehkä nekään ole [vain] yhdellä tavalla tai kahdella tavalla; ja perimmäinen tila voi myös olla tuhansilla tavoilla ja salaperäisen moninaisesti.”
Sanooko hän, että Perimmäinen Todellisuus – lopullinen totuus, joka on totuuden kaikkien versioiden taustalla – ei olisikaan yksi asia?
Mutta sitten Dogen sanoo: “Kun pidämme tämän asian mielessämme, vaikka on monenlaisia vesiä, näyttäisi siltä, että ei ole olemassa alkuperäistä vettä, eikä monenlaisia vesiä.”
Eli molemmat tulkinnat ovat vääriä. Olemme väärässä, kun sanomme, että on olemassa perimmäinen yksittäinen jakamaton totuus. Mutta olemme väärässä myös, kun sanomme ettei sitä ole. Olemmeko me väärässä myös, kun kuvailemme itseämme “väärässä oleviksi”?
Koska luokittelumme “väärästä” ja “ei väärästä” ovat aivan yhtä heiveröisiä kuin mitkä tahansa muista kategorioistamme.
Dogen vaan jatkaa. Hän sanoo: “Samaan aikaan, erilaiset vedet, jotka ovat [veden näkevien] mukaisia, eivät riipu mielestä, eivät riipu kehosta, eivät nouse karmasta, eivät ole itsenäisiä, eivätkä ole muista riippuvaisia; niillä on veteen itseensä luottamisen vapautunut tila. Näin ollen, vesi ylittää maan, veden, tulen, tuulen, avaruuden, tietoisuuden ja niin edelleen.”
Vesi on “veden” tavoittamattomissa.
Luokittelemme me asioita miten tahansa, asiat itsessään ovat kaikkien luokittelujen tavoittamattomissa. Mukaan lukien luokittelumme olemassaoloon tai olemassaolemattomuuteen, totuuteen tai valheeseen, oikeaan tai väärään.
Mutta, sanoo Dogen: “Niillä (kuvilla, jotka luomme) on veteen itseensä luottamisen vapautunut tila.”
Eli jotain on. Me vaan emme voi koskaan tietää mikä se on.
Tiäkkö…tämä on kokolailla outoa juttua.
Sinun pitäisi lukea Dogenin Vuorten ja jokien suutra (Sansuigyo).
Se on aika leveleillä.
Jos lähelläsi on kirjasto, katso löydätkö tuon kirjan. Ja vielä parempi, jos Dogen on maisemissa, kysy häneltä mitä hän tarkoitti.
Näkyy ennemmin tai myöhemmin!
Brad
Kun kirjani Letters to a dead friend about zen julkaistaan, aion aloittaa podcastin nimeltään Letters to a dead friend about zen. Jokaisessa podcastissa luen äskeittän kirjoittamani kirjeen kuolleelle ystävälleni Markylle. Sen jälkeen yleisö ja minä keskustelemme kirjeestä. Tämä yllä oleva on esimerkkinä sen tyylisestä kirjeestä, joita todennäköisesti podcastia varten kirjoitan.
Alkuperäinen blogikirjoitus oli nimeltään “What’s True?” Brad julkaisi sen Hardcorezen.info-blogissaan 24.7.2019.
Luettu Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 1.8.2019.