Älä koskaan vilkaise Facebookia zen-retriitillä

Headache-300x300Tällä viikolla vedän retriittiä Benediktushofin retriittikeskuksessa eteläisessä Saksassa. Olen täällä ollessani työstänyt puhetta, jonka pidän Lontoon ihmisille piakkoin (ks. tarkemmat tiedot täältä, olet tervetullut mukaan). Osana tämän puheen valmistelua minun piti selvittää, miten erästä sanaa käytetään japanin kielessä. Olen jutuissa henkilön kanssa, jolta minun olisi paras aiheesta kysyä, aina ainoastaan Facebookin kautta. Niinpä lähetin tälle naiselle viestin.

Avattuani Facebookin katsoakseni olenko saanut vastauksen, esiin ponnahti useita niitä aidosti ääliömäisiä juttuja, mitä ihmiset nykyään päivittävät amerikkalaisesta politiikasta. On todella lannistavaa nähdä, miten syvän typerää kaikesta on tullut. Olivatko asiat aina näin surkeasti? Salliko sosiaalinen media vain kaikkien ilmaista heidän typerimmät ajatuksensa maailmalle? Ja saada ziljoona tykkäystä siitä hyvästä. Mitä hölmömpi kommentti, sitä enemmän tykkäyksiä se näyttää tuottavan.

No, oli miten oli, tämä suisti aivoni toimintaan, joka ei rauhoittunut koko istumani ja tyhjyyteen tuijottamani loppupäivän aikana. 

Ehkä sinusta yli kolmenkymmenen vuoden meditaatioharjoituksen myötä tällaisten asioiden ei pitäisi vaikuttaa minuun mitenkään. Ehkä mielestäsi todellinen zenmestari pysyisi aina lakkaamattomassa rauhassa ja seesteisyydessä, riippumatta mistään vastaan tulevasta. 

Valitettavasti näin ei ole. Ei minun eikä kenenkään muunkaan kohdalla. Olen vuosikymmenten aikana tullut hieman paremmaksi antamaan tällaisten asioiden mennä. Mutta se ei tule koskaan olemaan täydellistä. 

Harmikseni tekemäni työ johtaessani retriittiä retriittien jälkeen samalla matkustaessani maasta ja seudusta toiseen tarkoittaa, että minun pitää tsekata sähköpostini päivittäin myös retriittien aikana. Ja minun pitää hoitaa myös toinen työni, tarjota juttuja tähän blogiin ja videoita YouTubeen. Pelkät zen-retriittien maksut eivät riitä kuittaamaan vesilaskujani! Olen huolissani, että ihmiset näkevät minut ajoittain hiton läppärilläni ja ajattelevat sen olevan sopivaa touhua zen-retriitille. Se ei todellakaan ole. 

Monilla zen-retriiteillä on erittäin tiukat säännöt tällaiseen liittyen. Sinua ei vain kielletä menemästä nettiin. Lukeminen ei ole sallittua, puhuminen ei ole sallittua ja monella retriitillä ei ole lupa edes ottaa katsekontaktia kehenkään. 

Itse en koskaan tee tällaisia sääntöjä johtamilleni retriiteille. Kuvittelen niille tulevien ihmisten olevan aikuisia ja heidän osaavan tehdä omat päätöksensä. 

Mutta, tästä hetkestä alkaen, aion kertoa ohjaamilleni ryhmille, että jos he haluavat hyvän zen-retriitin, heidän tulee seurata ikiaikaisia tapoja olla laittamatta tarpeetonta tavaraa päihinsä. Ei ole ainuttakaan Instagram-tarinaa tai Twitter-viestiketjua, joka ei voisi odottaa muutamaa päivää. 

Yksi yleisimmistä valituksista, joita saan kuulla dokusaneissa – henkilökohtaisissa tapaamisissa oppilaiden kanssa retriittien aikana – tulee ihmisiltä, jotka kokevat, etteivät he edisty harjoituksessaan, koska he aina ajattelevat asioita istuessaan. He eivät pysty keskittymään. He eivät pysty saavuttamaan sitä seesteistä tilaa, josta ovat lukeneet niin monista Lion’s Roarin kirjoituksista. 

Aivot ovat tosi herkkä kapine. Joka kerta lukiessasi Facebook-päivityksen tai uutisjutun tai jopa kirjan, tökkäät aivojasi. Ja aivosi sanovat “Auts!” Ne ovat jo tosi arat ja hellänä vuosikausia jatkuneesta taukoamattomasta tökkimisestäsi. 

Aivan kuten tökkiessäsi mitä tahansa kipeää kohtaa kehossasi, välittömän “auts-hetken” perään tulee jomotusta ja kirvelyä, jonka rauhoittuminen voi kestää tosi pitkään. Ainoa keino mitä voit tehdä, ettei se sattuisi, on tehdä niin kuin äitisi sinulle aina sanoi: “Lopeta sen nyppiminen tai se ei parane koskaan!”

Sama juttu aivojesi kanssa. Kun tökkäät niitä jollain uudella ärsykkeellä, ne reagoivat kyseiseen ärsykkeeseen. Ja reaktion laantuminen kestää juuri niin kauan kuin se kestää. Asian tapahtumista ei ole mahdollista nopeuttaa, aivan samalla tavalla kuin on mahdotonta nopeuttaa jo vammautuneen raajan paranemista tökkimällä tai rupea sitä nyppimällä. Se ei vain voi tapahtua millään muulla tavalla. 

Syy, miksi jotkut zenmestarit pystyvät olemaan niin seesteisiä on, että he pysyttelevät tarkoituksella erossa tarpeettomista ärsykkeistä. Luin juuri Koshu [sic] Uchiyama roshin kirjoitelman, jossa hän sanoi, ettei ollut nähnyt sanomalehteä vuosikausiin (tämä oli kirjoitettu paljon ennen Internetiä) . Hän sanoi, että tästä johtuen hänellä ei ollut paljoakaan puhuttavaa ihmisille, joten hän oli usein yksin. Tämä ei vaikuttanut huolettavan häntä paljoakaan. 

Zen-retriitit ovat paikkoja, joissa me voimme päästä karkuun tarpeettomia henkisiä ärsykkeitä. Se antaa meille hetken palautuaksemme kaikista turhista henkisistä virikkeistä, joilla olemme itseämme täyttäneet ennen retriitille pääsyämme. Syy, miksi useimmat retriitit kestävät muutamia päiviä on, että kestää tuon ajan ennen kuin jyskytys aivoissamme alkaa asettua.

Jos teet jotain typerää kuten minä – vilkaiset sosiaalista mediaa, luet kirjaa, käyt tarpeetonta keskustelua jonkun kanssa retriitillä jne. – tökit jo valmiiksi hiton hellinä olevia aivojasi. 

Älä odota sen asettuvan välittömästi. Jos teet juttuja kuten mainitut, voit syyttää vain itseäsi siitä, että koet mahdottomaksi löytää sitä seesteistä tilaa, jota olet toivonut. 

 

Brad julkaisi alkuperäisen jutun Hardcorezen.info-blogissaan nimellä “Never Check Facebook on a Zen Retreat” 21.6.2019

Tulee luettavaksi Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 27.6.2019
Kääntelijänä Senniminenhemmo Ku Larri Vermola

Kommentoi kirjoitusta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s