Näin uuden Godzilla-leffan, Godzilla King of the Monstersin, muutama päivä sitten Suomen Turussa. Lopulta pidin elokuvasta, siitä huolimatta, että jollain lailla myös inhosin sitä.

En halua kuluttaa paljoa aikaa kertoakseni sinulle syitä, miksi inhosin sitä tai edes kertoakseni miksi siitä pidin. Haluan puhua siitä, miten pystyin lopulta pitämään elokuvasta, jota myös inhosin. Ehkä se on myös syy siihen, miksi nautin itse elämästäkin, samalla kun inhoan sitä.

Ystäväni Steve Ryfle ja Norman England, jotka ovat todistettavasti eksperttejä Godzilla-tutkimuksissa – ja tarkoitan tätä aidosti enkä lainkaan ivallisesti – laittoivat molemmat Facebook-sivuilleen murskaavat arviot kyseisestä elokuvasta. Steve kirjoitti parhaan englanninkielisen kirjan Godzillasta, Japan’s Favorite Mon-Starin, ja Norman oli säännöllinen vieras kulisseissa monien Godzilla-elokuvien kuvauksissa. Joten, kun he kertovat miksi he eivät pitäneet Godzilla-elokuvasta, he tietävät mistä puhuvat.

Minä olen taipuvainen olemaan heidän kanssaan samaa mieltä lähes jokaisesta asiasta, mitä he elokuvassa arvostelevat. Ja silti pidin siitä. Vaikka minulla oli monta hyvää syytä olla pitämättä.

Ehkä elokuvasta pitämiseni johtui osin siitä, että olin Turussa sen nähdessäni tosi hyvällä tuulella muutaman todella hauskan kaverini seurassa. Olin juuri näyttänyt Pirooz Kalayehin loistavan elokuvan Zombie Bounty Hunter M.D., jossa olin yksi pääosan esittäjistä ja johon tein osan musiikeista. Elokuvan jälkeen ystäväni Essin emännöimä kysymys-vastaus-sessio meni tosi hyvin. Kaksi suomalaista ystävääni tulivat kanssani katsomaan Godzilla-leffaa, vaikka he eivät alunperin oikeastaan halunneet tulla. He eivät yleensä mene tuollaisiin leffoihin. Molemmat heistä kuitenkin pitivät elokuvasta, mikä myös saattoi heilauttaa mielipidettäni. Asiat, joista en elokuvassa pitänyt, olisivat olleet heille täysin merkityksettömiä. Tunsin itseni täysin pikkumaiseksi nörtiksi, kun yritin selittää, minkä ajattelin olevan leffassa väärin.

Tuo elokuva on suuri Hollywood-tuotanto jättimäisistä hirviöistä, jotka ampuvat toisiaan atomisäteillä. Yksi niistä on jättiläisyöperhonen. Yksi on suunnattoman kokoinen lentolisko. Yhdellä on kolme päätä. Ja yksi on Godzilla. Lisäksi siellä pyörii mutatoitunut karvainen mammutti, valtava hämähäkkimäinen olio ja myös suuri rukoilijasirkkamainen tapaus. Jutut räjähtelevät. Koko maailma on vaarassa. Mitä muuta voisit elokuvalta toivoa?

On todella, todella vaikeaa tehdä Godzilla-elokuva tai minkäänlainen kaiju (japanilaistyylinen jättihirviö) -elokuva. Kaikki elokuvat ovat vaikeita tehdä, mutta kaiju-elokuvat ovat erityisen vaikeita. Niihin käytettävän rahan määrä. Tapa, jolla tuota rahamäärää käytetään, tarkoittaa, että jokaisen on sopeutettava toimintaansa niiden idioottien mukaan, joiden hallinnassa tuo raha on. Eikä kukaan todella varmuudella tiedä, onko kaiju-elokuvilla enää yleisöä – tai ainakaan riittävän suurta yleisöä, joka oikeuttaisi elokuvan tekemiseen vaadittavan valtavan taloudellisen panostuksen. On hämmästyttävää, että tuo elokuva tuli ylipäätään tehdyksi.

Ehkä pystyin pitämään siitä, koska yritin olla vertailematta sitä siihen, millaisen ajattelin sen kuuluvan olla. Tarkoitan, että niin minä tein, mutta joka kerta näin tehdessäni yritin sivuuttaa nuo ajatukset ja nauttia elokuvasta, jota todellisuudessa olin näkemässä, sen sijaan, että olisin ikävöinyt sellaisen elokuvan perään, jonka halusin nähdä.

Pystyn kuvittelemaan, että varmuudella tekisin paremman Godzilla-elokuvan kuin tuo. Mutta, työskenneltyäni kaiju-elokuva-alalla viisitoista vuotta ja nähtyäni sen mitä tuollaisten elokuvien tekeminen vaatii, tiedän, etten olisi ollut yhtään sen parempi.

Ei siksi, ettenkö pystyisi kuvittelemaan paremman elokuvan tai kirjoittamaan paremman käsikirjoituksen tai tietämään paremmin millaista musiikkia tulisi käyttää ja millaisia tehosteita käyttää ja niin poispäin. Pystyisin tuohon kaikkeen päälläni seisten, samalla jongleeraten ja vihellellen iloista sävelmää. Mutta siksi, että siihen liittyy paljon muutakin kuin tuo, jotta elokuva tulisi valkokankaalle. Sinun pitäisi miellyttää niin monia aaseja saadaksesi heidät rahoittamaan elokuvasi ja huomioida heidän niin monia ääliömäisiä vaatimuksiaan.  

Saadakseni sellaisen elokuvan tehdyksi, jonka oikeasti halusin tehdä, minulla pitäisi olla täysin rautainen ja vankkumaton tahto saadakseni kaiken sujumaan tahtomallani tavalla. Ja tässäkin tapauksessa he todennäköisesti vain potkisivat minut pellolle ja ottaisivat töihin jonkun, jota olisi helpompi hallita.

Niinpä minä vain löhöin penkillä ja katsoin kauniita värejä ja nautin suurista räjähdyksistä. Ja olin iloinen, että he silloin tällöin saivat jonkun pienen jutun siten kuin minä olisin sen halunnut.

Kuten elämässäkin.

Viime viikonlopun retriitti Suomessa oli mainio. Tänään olen matkalla Wieniin. Alta löydät linkit kaikkiin tapahtumiini Euroopassa. Kaikki nämä tapahtumat ovat avoimia kaikille, jotka haluavat liittyä mukaan, riippumatta kokemuksesta tai mistään muustakaan. Tule vain paikalle ja sano hei!

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Bradin blogissa 2.6.2019 nimellä Godzilla The King of the Monsters Review.

Luettu Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 13.6.2019.