Midnight Recordsin JD Martignon (kuvassa oikealla) Norton Recordsin Billy Millerin seurassa

Kävin vuoden 1990 paikkeilla keskustelua edesmenneen, mahtavan J.D. Martignonin, Midnight Records -levy-yhtiön johtajan, kanssa. Kyseinen levy-yhtiö oli bändini/projektini Dimentia 13:n julkaisija. Noihin aikoihin J.D., joka oli ranskalainen, ei ollut vielä julkaissut ainuttakaan CD-levyä levy-yhtiönsä nimissä. Minä todella halusin saada viimeisimmän albumini julkaistua CD:nä. Mutta J.D. oli täysin sitoutunut vinyylilevyihin. Nykyisellään tuo näyttää kyvyltä nähdä tulevaisuuteen, mutta tuolloin se näytti vain vanhanaikaiselta.

J.D. kysyi minulta, mikä CD-levyissä oli hyvää. En itsekään ollut ihan intona CD-levyistä. En ollut koskaan ostanut ideaa, että ne kuulostivat paremmalta kuin vinyylilevyt, paitsi että niissä ei ollut naarmuja ja ratinoita. Sanoin jotain tämänsuuntaista: “Niitä on helppo kuljettaa. Ne ovat pieniä ja voit ottaa ne mukaasi minne tahansa. Et tarvitse montaa laitetta kuunnellaksesi niitä. Voit kuunnella niitä ghettoblasterilla tai jopa soittaa niitä autossasi.”

Mihin J.D. sanoi: “Voi teitä amerikkalaisia. Te ette välitä muusta kuin mukavuudesta.”

Julkaisin viime viikolla videon netti-zenistä. Yritin olla tarkkana, jotten tuomitsisi koko ajatusta yrityksestä luoda virtuaalisia sanghoja Internetiin. Pitäydyin tiukasti teemassa, että miksi minä en henkilökohtaisesti tee moista juttua. En sano, etten koskaan tulisi tekemään mitään tuon tapaista. Tähän asti kuitenkin olen vastustellut, vaikka todennäköisesti voisin tehdä hyvät hillot moisen pyörittämisestä.

Katsoessani joitain tuon videon kommentteja, minusta tuntuu, että ymmärrän hieman paremmin, mitä J.D. Martignon minulle vuosia sitten kertoi. Monille ihmisille, erityisesti Amerikassa, mukavuus on kuningas.

En ole kovinkaan varma, että mukavuus on aina parempi juttu.

Monet kommenteista olivat “AJATTELE LAPSIA!!” -tyyppisiä. Tällä tarkoitan niiden olleen sellaisia, joilla meitä patistetaan huolehtimaan niistä, joilla on vajavuuksia – yleensä sellaisten sanomina, joilla näitä vajavuuksia ei ole. Eikö verkossa toimiva sangha voisi täyttää tällaisen tarpeen?  

Vastauksena yhdelle näistä kommentoijista sanoin: “Nämä ovat hyviä kysymyksiä, joihin ei ole vielä vastauksia. Menneisyydessä oppilaiden piti kestää valtavia vastoinkäymisiä tavoittaakseen todellisen opettajan. Dogen laittoi henkensä alttiiksi matkustaakseen Kiinaan;  hänen mukanaan ollut ystävänsä Myozen ei selvinnyt. Ja oli tuhansia sukupolvia eurooppalaisia, amerikkalaisia, etelä-amerikkalaisia, afrikkalaisia ja muita, jotka eivät koskaan voineet kohdata zeniä, olivatpa heidän olosuhteensa millaiset tahansa. Mitä me teimme ilman Internetiä? Minun mielestäni me saimme aikaan melkoisen paljon.”

Toki. On kiva voida tarjota jonkinlaista dharmaa tai harjoitusta ihmisille, jotka ovat jostain syystä jumissa tai paikassa, jossa ei ole opettajia. Ja kuitenkin…

Jos uskon päätyneeni nykyisiin olosuhteisiin ihan vain sattumalta, niin tämänkaltainen ajattelu on sen luonnollinen seuraus. Minä en kuitenkaan ole ihan varma, että olosuhteeni ovat sattumien tulosta. Minulla on tapana katsoa olosuhteitani opetuksina. Jos olen kaukana hyvästä opettajasta, niin ehkä minun kuuluu oppia siitä, kun etsin sellaista.

Koko zenhomma liittyy siihen, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Sen ytimessä on olla ok olla ilman tavoitteita, olla ok tavoitteidemme kosahtaessa, olla ok sellaisten asioiden kanssa, jotka estävät meitä pääsemästä tavoitteisiimme. Tämä kaikki on keskeistä siinä, mitä zen yrittää meille opettaa. Jos pääsen tavoitteisiini nopeasti ja mukavasti, ehkä ryövään itseltäni mahdollisuuden oppia. Jos saan täsmälleen sen mitä haluan ja saan sen helposti, ehkä se ei olekaan se mitä tarvitsen.

Niin kuin kaikki videoitani katsovat tietävät, minä ostan paljon kirjoja. Nykyään kirjojen ostaminen on tosi helppoa. Menet vain Internetiin, kirjoitat muutamia asioita ja kirja ilmestyy ovellesi seuraavana päivänä – tai joskus jopa samana päivänä. Mikä voisi olla helpompaa?

Mutta, vaikka miten paljon pidänkin kirjoista, hyvin harvoin ostan niitä verkosta. Ostan kirjan netistä vain silloin, kun haluan löytää tietyn kirjan, enkä saa sitä paikallisesta kirjakaupasta. Monesti käytän paljon aikaa tiettyjen kirjojen etsimiseen kaupoista, ennen kuin vastentahtoisesti luovutan ja tilaan ne.

Säästäisin itseäni paljolta vaivalta, jos vain ostaisin kaikki kirjani netistä. Mutta sillä on hintansa. Ensinnäkin, minä nautin kirjakaupoissa käymisestä. Se on yksi suosikkipuuhistani maailmassa, vain kävellä ympäriinsä kirjakaupassa. Löydän kaupasta usein kirjoja, joita en olisi koskaan löytänyt verkosta. Huomaan kirjoja, kun näen niitä todellisilla hyllyillä ja voin selailla niitä, joihin en olisi koskaan kiinnittänyt huomiota, jos ne olisivat vain nimiä verkkokaupan listoilla.

Opin paljon sellaista menemällä kirjakauppoihin, mitä en koskaan oppisi netistä ostamalla. Kaupoissa olen ihmisten ympäröimänä. Kuulen lyhyitä keskustelunpätkiä.

Jopa kirjakauppaan meneminen on joka kerralla oppimiskokemus. Opin, miten ihmiset käyttäytyvät busseissa, joilla kuljen kauppoihin päästäkseni. Näen asioita, joita en koskaan näkisi, jos jäisin kotiin. Se on hauskaa. Ja niin on kotiin tuleminenkin.

Sen lisäksi huomaan arvostavani asioita enemmän, jos minun on pitänyt tehdä niiden eteen paljon työtä, sen sijaan, että olisin saanut ne helposti.

Zenin tuleminen toimitetuksi taskussasi olevaan puhelimeen voi olla mukavaa. Mutta onko se parempaa? Se pistää minut miettimään.

Ehkä zen on epämiellyttävä totuus. Ei ihan sillä tavalla, miten Al Gore, Internetin keksijä, puhui. Ennemminkin niin, että zenin epämiellyttävyys voi olla tärkeä osa sitä totuutta, joka sillä on tarjottavanaan.

Alkuperäinen teksti on nimeltään Zen: An Inconvenient Truth ja Brad Warner julkaisi sen hardcorezen.info-blogissaan 15.4.2019
Suomennos luettiin Kajo Zendo Turun viikkozazenissa Joogakerttulissa 2.5.2019
Käännöksen teki Larri Vermola