Zenmestari? …Minä?!

BENZEN2Ilmeisesti joku puolalainen zen-keskustelupalsta on kuhissut kysymyksistä, jotka liittyvät legitimiteettiini zenmestarina. Asia tuli esiin myös tämän blogin kommenteissa, joten ajattelin jos yrittäisin selittää asiaa. Olen käynyt asian läpi muutaman kerran aiemminkin eikä se ole koskaan tyydyttänyt ketään. Meillähän on myös nämä “birtherit”, syntyperän kyseenalaistajat, täällä Yhdysvalloissa, joille mikään määrä todisteita ei riitä todistamaan, että presidentti Obama syntyi Yhdysvalloissa eikä ole muslimi. Oli miten oli, kerron nyt miten asiat ovat minun muodollisten kelpoisuuksieni suhteen.

Aloittaessani ensimmäisen zen-nettisivustoni elokuussa vuonna 2001 iskulauseenani oli “olen zenmestari”. Se oli tarkoitettu huvittavaksi, koska sen vieressä oli kuva minusta pukeutuneena Alien Benzenin pukuun elokuvasta Ultraman Zearth, toiselta nimeltään Urutoramann Zeasu (Tsuburaya Productions, 1996) (ks. kuva tämän jutun alussa). Pyrkimyksenäni oli purkaa osa pompöösiydestä, joka ympäröi niin kutsuttuja “zenmestareita”. Olin saavuttanut saman ylevän statuksen kuin kaikki nämä kaverit näteissä kaavuissaan ja hienoissa titteleissään, ja kuitenkin olin täydellinen ääliö.

Moni ihminen otti sen aivan liian vakavasti. Osa tästä todennäköisesti johtui siitä, että noina aikoina moni vielä kytki kuvien lataamisen pois päältä, jotta nettisivut toimisivat nopeammin, ja näin ollen he eivät nähneet kuvaa. Toiset eivät vain näyttäneet huomaavan ilmiselvää naurettavuutta. He suuttuivat, kun uskalsin kutsua itseäni “zenmestariksi”. No joo. Olen Kobun Chinon kanssa samaa mieltä, mitä hän sanoi aina kun joku kutsui itseään zenmestariksi: “Kukaan ei ole mestari zenissä!” Aina kun olen käyttänyt itsestäni nimitystä “zenmestari”, olen tehnyt sen ollakseni ironinen.

Minun niin kutsutuista zenmestarin valtuuksistani huolestuneet puolalaiset eivät ilmeisesti ole lukeneet kirjoittamiani juttuja kovin tarkasti, ja/tai eivät tunne eroa Soton ja Soto-shun välillä, koska heidän ydinkysymyksensä näytti olleen, että olinko suorittanut kokonaisuudessaan titteliin vaadittavat koulutukset. Diplomaattisemmin sanoakseni, ehkä epäonnistuin tavaamaan tämän asian riittävän selkeästi. Niinpä yritän tehdä sen nyt.

Soto ja Soto-shu:
Soto-shu on jättimäinen, katolisen kirkon tapainen byrokraattinen laitos. Yksi asia mitä he tekevät on soto-perinteen zenopettajien sertifiointi.

Soto (ilman shu:ta) sen sijaan on yleinen nimi perimyslinjalle, jonka mestari Dogen toi Kiinasta Japaniin vuonna 1228 (jotkut sanovat 1227) saatuaan Kiinassa dharmansiirron mestari Tendo Nyojolta. Soto-shulla, organisaatiolla, ei ole monopolia sotoon vastaavalla tavalla kuin katolinen kirkko on katolisuuden ainoa muoto. Voit olla opettaja soto-perinteessä ilman, että olisit Soto-shun sertifioima. Minä en ole Soto-shun sertifioima opettaja, vaikka olenkin heillä rekisteröity munkiksi. Palaamme tähän myöhemmin, älä huoli.

Zenmestariksi tuleminen:
Soto-shun sertifioimaksi zenmestariksi (kun ei parempaakaan termiä ole) tulemiseen liittyy yleensä tietyn koulutusohjelman läpikäyminen, johon kuuluu luostarissa vietetty aika, jolloin harjoitetaan zazenia ja opitaan johtamaan hautajaisseremonioita. Se on jotain samantapaista kuin katolinen pappisseminaari.

Aina se ei kuitenkaan mene näin. Itse asiassa useimmat Soto-shun sertifioimat länsimaiset opettajat eivät ole seuranneet tätä koulutuspolkua, eikä ole myöskään suuri joukko japanilaisia opettajia. Kysyessäni “zenmestariksi” sertifioidulta ystävältäni Taijun Saitolta miten minä voisin tulla sertifioiduksi, hän selitti miten homma menee.

Koska minulla oli Soto-shun sertifioima zenmestari (Gudo Nishijima), joka takaisi koulutukseni, minun ei tarvitsisi suorittaa luostariaikaa, eikä minun tarvitsisi tehdä muuta kuin suorittaa kolme seremoniaa. Ensimmäinen oli harjoitusohjeiden vastaanottoseremonia virallisessa Soto-shu-temppelissä, mikä vahvistaisi minut Soto-shu-munkkina. Tämän minä tein. Toinen oli kysymys-vastaus-koe osaamisestani. Tämän Taijun kertoi olevan hyvin muodollinen. Kysymykset ja vastaukset ovat ennalta asetetut ja minun pitäisi vain opetella ulkoa vastaukseni ja niiden rinnalla seremoniassa vaaditut tanssiaskeleet. Lopuksi minun pitäisi tehdä rituaali, jossa minut olisi vertauskuvallisesti asetettu päiväksi Eiheijin tai Sojijin, kahden Soto-shun päätemppelin, apotiksi. Kaikki tämä Taijunin mukaan kestäisi muutaman kuukauden ja maksaisi minulle “lahjoituksen” Soto-shulle, arvoltaan jotain pari-kolmetuhatta dollaria. Ai niin, olisi pitänyt ostaa myös erityiset vaatteet, noin tonnin pieti.

Siinä kohdassa päätin luopua suunnitelmasta. En vain ollut riittävän kiinnostunut sijoittamaan vaadittua aikaa, työtä ja käteistä. Se ei liittynyt mitenkään niihin asioihin, joiden vuoksi buddhalaisuudesta oli tullut osa elämääni. Itse asiassa se näytti minun silmääni sen vastakohdalta, josta olin kiinnostunut.

Perinteinen seremonia:
Silloin kun kysyin Taijunilta tästä asiasta, olin jo ollut dharmansiirtoseremoniassa Gudo Nishijiman kanssa. Tämä seremonia tapahtui 28. huhtikuuta vuonna 2001 ja se on kuvattu kirjassani Hardcore Zen. Yksityiskohta, jonka poisjättäminen kirjastani tuntui aina pahalta, oli, että ystäväni Peter Rocca oli seremoniassa kanssani yhtä aikaa. (ks. kuva alla – Taijun on hän joka säätää kaapuani). Kirjoitin kyseisestä kappaleesta erilaisen luonnoksen ja siinä Peter mainittiin. Mutta toimittajani ja minä ajattelimme, että uuden henkilön esitteleminen tarinan tässä kohdassa, jossa retriitti tapahtuu, oli kuin olisi lisännyt uuden hahmon romaaniin. Lukija haluaisi tietää lisää hänen tarinastaan ja tämä ei silloin vaikuttanut liittyvän tarinaan jota olimme kertomassa.  

Oli miten oli, Nishijima on todellinen perinteiden vaalija sen suhteen, miten nämä asiat tehdään – paljon enemmän kuin Soto-shu. Hän seuraa kirjaimellisesti mitä Dogen kirjoitti dharmansiirrosta ja suorittaa seremonian näiden ohjeiden mukaan. Eikä Dogen sano mitään Soto-shuhun rekisteröitymisestä. Soto-shu itsessään ei ole Dogenin perustama, vaan syntyi paljon hänen kuolemansa jälkeen. Hänen kirjoitustensa pohjalta on varsin ilmeistä, että Dogen ei olisi ollut nykypäivän Soto-shun kannattaja. Nishijima kutsuu heitä “hautajaisten johtajien killaksi” ja tämä näyttää minusta sopivalta arviolta.

Nishijima ei ole ainoa Soto-shu-opettaja, joka niskoittelee järjestelmää vastaan, mitä dharmansiirtoon tulee. Kobun Chino, jonka veli oli korkea-arvoinen herra isoherra Soto-shussa, oli myöskin tunnettu sekä dharmansiirroista, jotka Soto-shu olisi varmuudella tulkinnut omaperäisiksi, että siitä, ettei hän rekisteröinyt seuraajiaan kyseiseen järjestöön. Ja on useita muitakin, jotka eivät ole Soto-shun kanssa samaa mieltä eivätkä tee asioita heidän tavallaan.

Miksi rekisteröityä Japanissa?
Tämä koko Soto-shuhun rekisteröitymisasia on jo kauan ollut iso juttu soto-zenbuddhalaisuudessa Japanin ulkopuolella. Sitä pidetään täysin laillisena – jopa Japanissa – että Soto-shu-opettaja antaa dharmansiirron juuri niin kuin hän parhaaksi näkee, ilman siirtojen rekisteröimistä järjestössä. Näin ollen, onko yhtään hyvää syytä, että yhdenkään japanilaisen opettajan ei-japanilaisen dharmaperillisen pitäisi rekisteröityä Japanin Soto-Shussa?

Jos kysyt minulta, vastaus on ei. Monet kuitenkin päättävät joka tapauksessa rekisteröityä. Jotkut näkevät Soto-shussa rekisteröitymisen tekevän heidän asemansa enemmän päteväksi. Jotkut tekevät sen kokemuksen vuoksi. Heistä tuntuu, että seremonian myötä syntyy selkeämpi yhteys perimyslinjaan. Jotkut tekevät sen maineen vuoksi. Mutta monet, kuten minä, eivät vain ole kiinnostuneita tällaisista asioista.

Ja mitä tulee ei-japanilaisten opettajien ei-japanilaisiin dharmaperillisiin, voisiko olla ainuttakaan syytä miksi rekisteröityä japanilaiseen järjestöön? Minä en osaa nähdä ainoatakaan.

Kohti länsimaista versiota Soto-shusta:
Nykyään on joitain järjestöjä länsimaissa, jotka haluaisivat tarjota vastaavan zenopettajien sertifionnin, mitä Soto-shu tekee Japanissa. Katolisen kirkon tapaan tällainen järjestö ottaisi sen myötä vastuun sen rekisteröimistä opettajista. Näin voisit vaikka tietää, josko Karhunvatukkalähteellä Pohjois-Karjalassa tapaamasi zenopettaja olisi yhdistyksen hyväksymä vilkaisemalla asian heidän nettisivultaan tai jotain.

Tälläinen järjestö tarkistaisi jokaisen rekisteröidyn henkilön kantakirjan ja varmistaisi, että heillä olisi kaikki palikat oikeassa järjestyksessä. Jos rekisteröity opettaja myöhemmin poikkeaisi sovitusta, järjestö voisi ruksia hänen nimensä yli heidän listoiltaan. Tai he voisivat reformoida hänet, oletan. Järjestö voisi tehdä myös puoskariopettajien tai “zenmestari Raman” tapaisten tyyppien, jotka vastaanottivat dharmansiirron unessaan, toiminnan vaikeaksi.

Se olisi ongelmallista, että järjestön pitäisi pystyä päättämään, mikä olisi opettajuuden vähimmäisvaatimus. Ja olisi opettajia, jotka ovat täysin laillistettuja, mutta joiden dharmansiirrot eivät täyttäisi järjestön vaatimuksia – kuten esimerkiksi minä, ja moni Kobun Chinon perillinen ja moni muu eri perimyslinjoissa. Nämä opettajat nähtäisiin sitten vähemmän kelpoisina opettamaan, elleivät he ottaisi yhteyttä järjestöön ja tekisi niin kuin järjestö heitä vaatisi tekemään. Huomaatko mihin tämä on menossa? Hyvä. Ei siitä sitten sen enempää.

Mitä tehdä:
Minulla ei ole ratkaisua tähän pulmaan. Uskon kuitenkin hyvin vahvasti perimyslinjaan. Ymmärräthän silti, että en tarkoita tällä sitä, että jonkun on kuuluttava zen-perimyslinjaan, jotta hänellä olisi jotain olennaista kerrottavaa. Itse asiassa zenmaailman ulkopuolella on suuri joukko ihmisiä, joilla on paljon juttuja, jotka pöllyttävät useimpia zenopettajia mennen tullen.

Jos kuitenkin kutsut itseäsi zenopettajaksi, sinulla on paras olla jonkinlainen perimyslinja. Koska kutsuessasi itseäsi zenopettajaksi vetoat zenin jaettuun historiaan kuin jonkinlaiseen auktoriteettiin – tai ainakin edistyneeseen mielikuvamarkkinointiin. Sitä voi verrata siihen, että päätätkö avata oman täydellisen maittavia hampurilaisia tarjoavan kojun vai ostatko McDonald’s ketjuoikeudet. Jos valitset mäkkärin, hyödynnät heidän nimeään, merkkiään, mainoksiaan TV:ssä ja niin edelleen. Jos avaat oman purilaiskioskin, sinun pitää tehdä kaikki nämä jutut itse. Riippumaton hampurilaispaikkasi tulee todennäköisesti olemaan paljon parempi kuin McDonald’s, mutta markkinassa pärjääminen tulee olemaan paljon kovemman työn takana.

Itsesi kutsuminen zenopettajaksi ilman kunnollista perimyslinjaa ja dharmansiirtoa on huijausta. Se on kuin kutsuisit riippumatonta burgerpaikkaaksi McDonaldsiksi. Ehkä tarjoat mahtavia hampurilaisia. Mutta et ole McDonald’s. Oli se sitten hyvä tai huono asia.

Olen monesti miettinyt koko zenhommelin lopettamista, kuten muistaakseni Bernie Glassman teki. Glassman ei ole suosikkiesimerkkini tässä maailmassa. Mutta ymmärrän miksi hän lopetti zenjutut. Siinä on paljon haittapuolia ja se yhdistää sinut moniin ihmisiin ja instituutioihin, joiden kanssa et ehkä ole samaa mieltä. Niin kuin minä tulen jollain tavalla tällä hetkellä yhdistetyksi Genpo Roshiin.

Mutta, minun tapauksessani, pitäisin myös sitä yhtenä huijaamisen muotona, jos pudottaisin sanan “zen” pois sanastostani ja näin esittäisin, kuin olisin löytänyt sen jonkin mitä olen löytänyt ihan vain itsekseni. Näin ei ole. Se on tapahtunut zen-koulutuksen ja -harjoituksen myötä. Ja olet sinä mitä mieltä tahansa siitä mitä roskaa minä nyt jauhan, minut valtuutti pätevä zenopettaja sitä jauhamaan. Minun dharmansiirtoni tulee Gudo Nishijimalta, hänen dharmansiirtonsa tulee Renpo Niwalta ja meillä on kotona pala kangasta, joka nimeää koko perimyslinjan ihan häneen itseensä Buddhaan saakka. Uskot sitten koko perimyslinjaan tai et – minä en usko – se ulottuu ajassa taaksepäin todistetusti ainakin muutamia satoja vuosia.

On täysin hyväksyttyä kysyä keneltä tahansa itseään zenopettajaksi kutsuvalta hänen perimyslinjastaan. Ja jos et saa kelvollista vastausta, minusta vaikuttaa järkevältä poistua. Jos he eivät osaa tai halua kertoa perimyslinjastaan, tämä viestii siitä, että jotain piilotellaan ja hyvinkin mahdollisesti he valehtelevat. Minulle tämä olisi riittävä syy olla epäileväinen koko heidän juttuaan kohtaan.

Lopulta tämä kuitenkin on ostajan vastuulla -tyyppinen tilanne. Se on sinun hommasi hoitaa tapauksen tutkinta. Minä en usko riittävästi instituutioihin, että ne tekisivät tämän puolestani. Eli vaikka olisi olemassa sertifioiva järjestö, minulle se ei henkilökohtaisesti merkitsisi juurikaan mitään. Se mitä minä tiedän rinzai-perimyslinjasta, sillä ei ole mitään vastaavaa kuin Soto-shu, ja he näyttävät toimivan aivan mainiosti ilmankin.

Eli olkaapa lapsukaiseni varovaisia siellä liikenteessä. Ja onnea unelmienne zenopettajan metsästykseen!

*****

Sivujuonne: Senseit ja roshit

Tapasin kerran Kaliforniassa henkilön, joka kätteli minua sanoen: “Päivää. Minä olen XXX roshi!” Todellisuudessa hän käytti oikeaa nimeä, mutta en halua tämän näyttävän henkilökohtaiselta arvostelemiselta.

Minusta kuulosti perinpohjin kummalliselta, että kukaan esittelisi itsensä “roshiksi”. Sana roshi tarkoittaa kirjamellisesti “vanhaa mestaria”. Se on sellainen termi, jolla joku toinen kutsuu sinua. Sinä et käytä sitä itseesi. Se kuulostaa moukkamaiselta. Se on kuin minä esittelisin itseni “Brad naistenkaatajaksi”. Se on yksi niistä asioista, joksi et vaan itseäsi kutsu, vaikka kuinka haluaisit muiden kutsuvan sinua sillä nimellä.

TransmissionWith-Peter2001Sanojen sensei ja roshi käyttö aseman määrittelemiseksi liittyy vahvasti amerikkalaiseen meininkiin ja kuulostaa jollain lailla huvittavalta japaniksi. Sensei on sävyltään lievästi kunnioittava sana “opettajasta” ja sitä käytetään monenlaisten ihmisten kohdalla. Minua kutsuttiin tuolla nimellä Tsuburaya Productionsin kansainvälisessä toimistossa, koska olin ollut englanninopettaja ennen yhtiöön työllistymistäni. Näiden sanojen käyttö aseman määrittelemiseksi on vain yhden perimyslinjan tapa, joka on hyvin pieni Japanissa, mutta hyvin huomattava Yhdysvalloissa. En usko, että ihmiset tässä perimyslinjassa selvittävät tätä kovinkaan hyvin heidän jäsenilleen, jotka usein päätyvät Japanissa sanomaan asioita senseistä ja rosheista, jotka ihmetyttävät heidän japanilaisia ystäviään.

 

Brad Warner julkaisi alkuperäisen kirjoituksen  hardcorezen.info-blogissaan 15.5.2010 nimellä “Zen master! …Moi?”
Luettu Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 26.4.2019
Kääntänyt Larri Vermola

Kommentoi kirjoitusta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s