Sain hiljattain sähköpostin, joka kuului näin:

Tähänastinen kokemukseni buddhalaisuudesta on jättänyt sellaisen fiiliksen, että vaikka opetukset ovat syvällisiä ja valaisevia, selkeät ohjeet puuttuvat, miten huonot toimintatavat oikeasti lopetetaan. Ymmärrän, että meditaatio auttaa selkeyttämään mielen, että haluaminen tulee ja menee, että haluamisen tyydyttäminen peittää sen vain hetkellisesti tullakseen tulevaisuudessa tehdyksi, mutta en ole varma, mitä minun pitäisi silloin [sic], kun haluaminen saapuu ja häkellyttää minut.

Minulle tulee sellainen olo, että minun oletetaan meditoivan pois haluamiset ja pakkomielteet, mutta se ei ole toiminut kohdallani. Onko tämä minun tietämättömyyttäni ja en vain ole löytänyt oikeita opetuksia tai oppitunteja? Onko niin, että en ole riittävän kurinalainen saadakseni meditaation toimimaan käyttäytymistä muuttavana tekniikkana? Onko sinun kokemuksesi buddhalaisuudesta saanut sinut tuntemaan, että se ei yleisesti hyödynnä vaiheittaisia käyttäytymisen muokkaamisen tekniikoita? Jos näin on, ajatteletko, että se voisi olla avuksi, että tällaisia tekniikoita otettaisiin mukaan?

On tiettyjä buddhalaisuuden muotoja, joiden voisi sanoa käyttävän vaiheittaisia käyttäytymisen muokkaamisen tekniikoita. Vipassana-meditaatiossa on tekniikoita, joiden oletetaan hävittävän ahneuden sen syiden järjestelmällisellä tutkiskelulla. Koska ahneus on haluamisten ja pakkomielteiden lähde, tämä on todennäköisesti senkaltainen juttu, jota etsit. En ole koskaan harjoittanut vipassanaa, joten en tiedä juurikaan enempää kuin tämän.

Yksi monien ihmisten kohtaama ongelma on se, että on todella pelottavaa saada tietää haluamistesi ja pakkomielteittesi syyn olevan sinä.

Mitä monet ihmiset tuppaavat haluamaan, on tekniikka, joka sallii heidän säilyttää heidän tavallisen suhteensa käsitteeseen “itsestä”, ja samanaikaisesti poistaa tästä itsestä ne asiat, joista tämä itse ei ole itsessään viehättynyt. Se on vähän kuin yrittäisi tehdä ankasta polkupyörän säilyttäen sen kuitenkin ankkana.

Meillä kaikilla on pakkomielteitä ja haluamisia. Meidän erityiset pakkomme ja tarpeemme ovat osa sitä, mikä tekee meistä ainutlaatuisia ja omaperäisiä. Minä himoitsen huonoja tieteiselokuvia ja minulla on pakkomielle katsoa niitä. Useimmat ihmiset väheksyvät elokuvia, joista pidän – hitto, itsekin usein dissaan niitä! Siitä huolimatta, tämä tarve on osa sitä, mikä tekee minusta sen kuka olen.

Mitä tapahtuu kun luovun siitä? Säilynkö sinä ihmisenä, kuka olen? Pitäisikö minun luopua sellaisista asioista ollakseni “hyvä buddhalainen”? Jotkut ihmiset todellakin näyttävät ajattelevan niin.

Kun ihmiset murehtivat haluista ja tarpeista, he eivät kuitenkaan ole huolissaan tämän tason asioista. He ovat enemmän huolissaan pahoista haluista, pimeämmistä tapauksista. Minullakin on niitä. Ja niin on sinullakin.

Monet meistä tahtovat kätkeä tällaiset haluamiset, joskus jopa meiltä itseltämme. Voimme tulla niin hyviksi kätkemään niitä, että emme edes tiedosta tällaisten pimeiden halujen ja pakkomielteiden olevan olemassa. Kuitenkin me toimimme näiden halujen ja tarpeiden mukaan jopa silloin, kun emme ole tietoisia niistä. Silloin ne voivat todella lähteä käsistä.

Tätä on käytetty kliseeksi asti, että meistä homokammoisimmat ovat niitä, jotka todennäköisimmin hautovat piilotettuja homoseksuaalisia pakkomielteitään. Moniko homoseksuaali on joutunut sellaisten miesten uhriksi, jotka olisivat olleet paljon onnellisempia myöntäessään heidän aidommat halunsa? Tämä on todennäköisesti helpoin ja yleisin esimerkki meidän kulttuurissamme. On olemassa lukematon määrä muita.

Tämä myös osoittaa joitain ongelmia, jotka sisältyvät niin kutsuttujen “kielteisten” pakkomielteiden tunnistamiseen ja niiden hävittämiseen suunniteltujen erityisten tekniikoiden käyttämiseen. Kun teemme näin, me aina yritämme muokata sitä, mitä me olemme, sellaiseksi, mitä me ajattelemme meidän pitävän olla. Näin mies, joka pelkää hänen omia homoseksuaalisia halujaan ja tarpeitaan “kielteisinä”, yrittää hävittää niitä. Tämä ei koskaan pääty hyvin.

Zenbuddhalaisessa perinteessä me emme yleensä pyri järjestelmällisesti tunnistamaan kielteisiä haluja ja tarpeita ja sitten poistamaan niitä käyttäytymistä muuttavilla tekniikoilla. Ei siksi, etteikö tämä olisi mahdollista. Se on. Mutta se usein vain johtaa juuri niiden egomekanismien vahvistamiseen, jotka alunperinkin tuottivat nuo halut ja tarpeet.

On tietysti tilanteita, joissa tämäntapaiset jutut tulevat välttämättömiksi. Jos huomaat, että sinulla on haluja ja tarpeita sellaisiin toimintatapoihin, joista tiedät olevan haittaa itsellesi ja muille, sinun pitää toimia saadaksesi ne hallintaan. Äärimmäisemmissä tapauksissa tarvitaan äärimmäisempiä toimintatapoja. Mutta tällaiset eivät ole sellaisia, joiden kanssa useimmat meistä ovat tekemisissä.

Useimmilla meistä on vain hämärämpi mielikuva haluamisesta tulla “paremmaksi ihmiseksi”. Kodo Sawaki, minut vihkineen opettajan ensimmäinen opettaja, sanoi: “Sanot haluavasi tulla paremmaksi ihmiseksi tekemällä zazenia. Zazen ei liity ihmisenä olemisen opetteluun. Zazen on ihmisenä olemisen lopettamista varten.”

Nyt tullaan siihen, mikä on todella vaikeaa. Zazen uhkaa tunnettamme ihmisyydestä. Kukaan ei pidä tästä. Minä ainakaan en todellakaan! Pelleiletkö? Minä olin niin tosissani ainutlaatuisuudestani ihmisenä, että kun olin lukioni sanomalehden toimituskunnassa, keksin merkittäviä oppilaita käsittelevään lehden numeroon kategorian “yksilöllisin”, vain siksi, koska tiesin, että voisin voittaa tuon sarjan.

Oudosti kuitenkin minun kaksi zenopettajaani olivat pari ainutlaatuisinta henkilöä, mitä olin koskaan tavannut. Kummankin heistä kutsuminen omalaatuiseksi olisi massiivista vähättelyä. He molemmat olivat perin juurin merkillisiä tyyppejä. Ja niin oli myös Kodo Sawaki.

Dogen sanoi: “Todellisuuden tajuaminen ei riko yksilöä yhtään sen enempää kuin kuun heijastus rikkoo kastepisaran. Kuu kokonaisuudessaan ja koko taivas heijastuvat kastepisarasta ruohonkorrella.”

Meidän tavoitteenamme ei ole havaita, mikä tekisi meistä paremman ihmisen ja sitten hioa pois ne osat, jotka eivät istu tähän ihanteeseen. Pikemminkin meidän tavoitteemme on yrittää katsoa rehellisesti, kuka me todella olemme tässä hetkessä ja oppia olemaan täysin se.

Me emme meditoi pois meidän halujamme ja tarpeitamme. Mutta kun me alamme nähdä ne selkeästi ja rehellisesti, tulee vähitellen helpommaksi suhtautua niihin, nähdä mitä meidän pitää tehdä ja alkaa tehdä niin.

Julkaissut Brad Warner 2.3.2015 hardcorezen.info-blogissaan nimellä “Using Meditation to Become a Better Person”
Luettu Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 7.3.2019