Kerron ajatuksesta, jota olen haudutellut lähivuodet. Tarjoan sitä vain namupalaksi aivoille, enkä miksikään lopulliseksi selitykseksi. Oletan, että tämä väittämä ei osu täysin oikeaan. Silti se on muutaman vuoden palvellut minua hyvin oletuksena siitä, miten zazen-prosessi saattaa toimia.

Shikantaza (vain-istuminen) -tyylisessä zazenissa neuvotaan jättämään aivojen tekemiset huomiotta. Niin kuin Uchiyama Roshi kirjoitti kirjassaan The Wholehearted Way, ”Ajatukset ovat vain aivojen eritettä, samalla lailla kuin vatsahapot ovat mahalaukun eritettä.”

Zazenia harjoittavaa ihmistä kannustetaan suhtautumaan aivojensa tuottamiin ajatuksiin koko lailla samoin kuin hän suhtautuisi minkä tahansa muun kehonsa elimen tavalliseen toimintaan. Joskus ne voivat vaatia huomiota, kuten esimerkiksi kovaan kipuun munuaisissa olisi hyvä kiinnittää huomiota. Kuitenkin, yleistäen, voit antaa niiden vain mennä, ilman että kiinnittäisit niihin mitään huomiota tai ainakaan ottaisit niiden takia ylimääräisiä kierroksia.

Tämä on aluksi vaikeaa. Itse asiassa se voi tuntua ensin mahdottomalta. Ja se on mahdotonta.

Se on mahdotonta samalla tavalla kuin on mahdotonta esimerkiksi soittaa Yngwie Malmsteenin Black Star ensimmäisellä kerralla kun otat kitaran käteen, tai todennäköisesti kun otat kitaran kouraan ensimmäisten viiden vuoden aikana, kun soitat instrumenttia. Vaaditaan kärsivällisyyttä ja harjoitusta, jotta oppisit soittamaan jotain tuollaista. Minkä, tiedän, olevan helposti sanottu, mutta ei aivan yhtä helposti tehty.

Suurin ero zazenin oppimisen ja Black Starin soittamisen oppimisen välillä on, että musiikkikappaleen soittamisen oppiminen yleensä vaatii tavoitteellisuutta. Zazenissa sinua kannustetaan unohtamaan kaikki tavoitteet, joita sinulla voi harjoituksellesi olla.

Tietenkin kaikilla on jonkinlaista tavoitteellisuutta. Opit jättämään sen huomiotta. Se tapahtuu lukemattomien yritysten ja erehdysten kautta, mutta hiljalleen siitä tulee tapa.

OLI MITEN OLI, jonkin ajan jälkeen huomaat, ettet kiinnitä ajatuksiisi paljoa huomiota. Ja koska et laita niihin huomiota, ne alkavat asettua. Kun ajatusten pintakerrokset asettuvat, syvemmät kerrokset tulevat esiin. Se muistuttaa sipulin kuorimista. Jokaisen kerroksen alla on uusi taso.

Ajatusten syvemmät tasot ovat usein oudompia ja kiehtovampia kuin päällimmäiset kerrokset. Näin ollen niihin saattaa olla helpompi jäädä jumiin, kun menet syvemmälle. Jotkut syvemmistä kerroksista voivat olla niin outoja, että ajattelet selvittäneesi jonkun ikiaikaisen salaisuuden. Ja saatat ollakin. Silti siellä syvemmällä on vielä lisää. Tämän prosessin läpikäynyt opettaja voi auttaa.

Samalla opit jättämään huomiotta myös havaintosi hälystä ja muusta sellaisesta, opit antamaan kaikenlaisten tunteiden tulla ja mennä, kuten myös mielijohteesi – esimerkiksi mielijohteesi lähteä tekemään jotain aivan muuta. Tämä on kuin peilikuva alkuaikojen buddhalaisuuden viiden skandhan kaavasta: muodosta, tunteista, havainnoista, mielijohteista ja tietoisuudesta. En tiedä tarvitseeko sinun kiinnittää tähän paljoakaan huomiota. Kunhan nyt ohimennen mainitsen sen tässä.

Ajattelen, että tämän prosessin jatkuessa alat kohdata alkuperäisempää kokemusta.

Tavalliset arkiset kokemukset, joita sinulla on koko ajan, eivät ole enää niin niistä syntyneiden ajatuksiesi läpi suodattuneita eivätkä niin niistä syntyneiden tunteittesi läpi koettuja. Päähänpistot tämän hetkisen kokemuksesi muuttamiseksi eivät tunnu enää niin tärkeiltä. Jopa aistihavaintosi kokemistasi asioista ovat vain…olemassa. Ne eivät merkitse niin paljoa. Tiedät, että jopa omat aistikokemuksesi siitä mitä tapahtuu, eivät välttämättä ole oikeita, eivätkä ne koskaan ole kaikenkattavia. Paljon sellaista tapahtuu, mitä aistisi eivät pysty havaitsemaan tai eivät osaa havaita minkäänlaisella kaikenkattavalla tavalla. Aistisi eivät enää ole ollenkaan niin vakuuttavia kuin mitä ne joskus aiemmin olivat.

Kun tämä alkaa tulla tavaksi, kokemuksesi alkavat ottaa uusia ulottuvuuksia. Mikään ei ole ihan niin kuin ajattelit sen olevan, tai aivan niin kuin tunsit sen olevan tai siten kuin aistiesi aivoihisi syöttämät aistimukset ovat. Tiedät myös, että se mitä nyt tapahtuu, on se mitä on ja sen ei tarvitse olla toisin*.

Jotain muuta tapahtuu.

Jos teet tätä riittävän pitkään, saattaa tulla hetki, jolloin kaikki mikä luo maailmankuvasi – se ”minä” jota kannat mukana nupissasi – jotenkin vain tuntuu putoavan pois.

Se on edelleen siellä. Se ei ole mennyt mihinkään. Eikä sillä silti ole mitään väliä.

Tämä on hetki, jolloin huomaat sen universumin, jonka joskus uskoit olevan sinusta erillinen, olevankin itse asiassa paljon enemmän sinä kuin se ”sinä”, joksi itsesi ajattelit, voisi koskaan olla.

—

* Tietenkin ajoittain joitain asioita pitää muuttaa. Et vaan pysty tehokkaasti muuttamaan sitä mitä on meneillään, ellet ensin hyväksy todellisuutta sellaisena kuin se on.

Kirjoittanut Brad Warner 22.12.2017