Ensimmäiseksi hehkutan tulevaa retriittiämme.*

Huhtikuun 21.-23. päivä pidämme jälleen zen-retriitin Baldy-vuorella. Zen-retriitit ovat hieno tapa syventää harjoitusta ja löytää uusia näkökulmia suhtautumisessamme itseemme ja muihin. Minä harjoitin zazenia kotona itsekseni yli vuosikymmenen, ennen kuin menin ensimmäiselle Nishijima-roshin järjestämälle useamman päivän retriitiille Shizuokassa Japanissa 1990-luvun alussa. Jälkeenpäin ajatellen, minun olisi kannattanut myydä kitarani tai jotain, jotta olisin päässyt edes yhdelle Katagiri-roshin retriiteistä Minneapoliksessa silloin, kun vielä asuin Ohiossa. En vaan ollut niihin aikoihin kovinkaan fiksu.

Nykyisin meditaatioretriittejä on kaikkialla, mutta meidän ovat kaikkein parhaita. Ne eivät ole liian rankkoja, eivätkä liian helppoja, niissä ei ole liikaa seremonioita eikä niistä myöskään ole itseriittoisesti jätetty seremonioita pois. Emme puhu suita ja silmiä täyteen, mutta emme myöskään jätä sinua pyörittelemään juttujasi yksin. Tarjolla on joogaa särkevien jalkojesi palautteluun ja kauniita maisemia muistuttamaan millaista on kaupungin ulkopuolella.

Me todennäköisesti tulemme vähentämään retriittien määrää, joten hyppää mukaan, kun vielä pääset.

Ja egosta ja buddhalaisesta minättömyyden ajatuksesta puheen ollen, tässä yksi sähköpostilla saamani kysymys:

”Moi Brad. Minulla on sinulle yksinkertainen kysymys, joka mietityttää minua. Sammutammeko me lopulta egon meditaatioharjoituksellamme, vai nousemmeko me sen yläpuolelle näkemällä, mitä se on (tyhjä), kun olemme jatkuvasti läsnä tässä hetkessä? Ydinsuutran rivi ”muoto on tyhjyyttä, tyhjyys on muotoa” kuulostaa fiksulta, jos ego-asialle tapahtuu jälkimmäinen aiemmista vaihtoehdoista, vai mitä tuumaat?”

Tässä vastaukseni, blogia varten viilattuna:

Buddhalaiset ovat vuosituhansia käyttäneet vertauskuvaa tulen sammuttamisesta, mutta minusta ”egon sammuttaminen” ei osu ihan kohdilleen.

Ego on älyllinen rakennelma, josta on ajoittain hyötyä. Samoin kuin ”Yhdysvallat” on älyllinen rakennelma, josta on ajoittain hyötyä.

Ego (tai minä) on kuvitteellinen raja, jonka piirrämme tiettyjen kokemuksemme osien ympärille, samoin kuin piirrämme kuvitteellisen rajan Yhdysvalloiksi kutsumamme asian ympärille.

Marihuana on nykyisin laillista Kalifornian osavaltiossa, mutta jos yrität ajaa rajan yli El Chaparrallissa, lähellä Tijuanaa, maripuskan kanssa, saatat joutua vaikeuksiin. Samalla lailla voit olla pulassa, jos ostat Meksikossa vapaasti myytävää Viagraa ja ajelet sen kanssa pitkin valtatie vitosta Kaliforniaan. Ihmisolennot eivät voi ylittää kyseistä rajaa ilman, että toiset ihmisolennot tarkastavat heidät. Jos lisko haluaa juosta heinäsirkan perässä saman rajan yli, muut liskot eivät tee siitä isoa juttua. Raja on ajatusrakennelma, jota me ihmiset kuljettelemme mukanamme yhteisessä mielikuvituksessamme. Et kuitenkaan oikein voi sanoa, ettei rajaa olisi olemassakaan.

Se tuli, josta mennäaikojen buddhalaiset puhuvat, on se, joka roihahtaa kun emme hokaa, mikä tämä ego/minä on ja otamme kierroksia sekä tatin otsaamme asioista, jotka eivät ole todellisia. Tämä tuli voi (vertauskuvallisesti) sammua, mutta ego ei. Ei ainakaan prikulleen.

Ajattelemme olevamme sitä mitä ajattelemme olevamme. Vaan mehän emme ole sitä mitä ajattelemme olevamme. Emme ainakaan kokonaan. Koska emme tiedä mikä olemme, murehdimme ongelmista, mitkä eivät edes ole ongelmia. Jotkut meistä pyhittää koko elämänsä ongelmien murehtimiseen, jotka eivät ole ongelmia. Silloin tuntuu kuin oltaisiin tulessa.

Samoin kuin kuvitellusta rajasta Yhdysvaltain Kalifornian osavaltion ja Meksikon Baja California -osavaltion välillä, kuvitellusta ”minäksi” kutsumastamme rajasta on meille myös hyötyä. En halua nyt joutua maahanmuuttoväittelyyn, mutta uskon ihmisten jakautuneista mielipiteistään huolimatta ymmärtävän, että kansallisilla rajoilla on tiettyä arvoa. Ne auttavat pitämään kulttuuriemme välisiä konflikteja aisoissa. Vaikka meidän touhumme ajoittain lähtevät lapasesta, rajan käsite yleensä pitää asiat rauhallisempina, kuin jos meillä ei olisi tätä käsitettä olemassa.

Ehkä jonain päivänä ihmiset eivät tarvitse rajoja. Minä ainakin toivon, että pääsisimme tällaiseen tilanteeseen. Tiedän kuitenkin, että minä en tule näkemään tämän tapahtuvan. Ja tiedän, että jos joku yrittäisi pakottaa koko maailman avaamaan rajansa, ennen kuin ihmiset olisivat valmiita siihen, tulokset olisivat katastrofaaliset.

Sama ehkä pätee myös rajaan nimeltä ”minä”. Se on aivan yhtä keinotekoinen ja kuvitteellinen kuin mikä tahansa valtion raja. Silti tämänkin ymmärtäminen jo on vaikeaa – ja jos yrität ylittää tämän rajan ennen kuin olet valmis, se voi olla vahingollista. Siksi me annamme sen tapahtua hyvin hitaasti.

Me todellakin vaikutamme olevamme ikuisesti erillisiä yksilöitä. Minulla ei ole pääsyä kenenkään muun muistoihin. En voi tietää mitään sisäisestä elämästäsi, ellet kerro siitä minulle. Jos lämään sinua nassuun, sinä tunnet sen poskellasi ja minä kädessäni. Minä ja ulkopuolinen maailma näytämme olevamme väistämättä erilliset.

Olisi ääliömäistä väittää, etteikö näillä olisi mitään eroa. Näillä on ero. Ja kuitenkin vähäiselläkin meditaatioharjoituksella alat huomata, että suuri, ylitsepääsemätön ero onkin hyvin pieni.

Tuntuu kuin olisit koko tähänastisen elämäsi katsonut mikroskoopin läpi ja nyt otat silmäsi pois okulaarilta.

Jos todella tekisit näin, mitä näkisit, olisi väistämättä hämmentävää. Ja kuitenkaan mikään muu ei ole muuttunut kuin näkökulmasi. Se mitä näit mikroskoopilla ei häviä mihinkään. Se kaikki on jäljellä ja voit nähdä sen uudelleen, katsomalla taas linssin läpi aiemmasta tuttua maailmaasi.

Ainoa mikä muuttui on se, että nyt tiedät, miten pientä juttua olitkaan katsellut koko elämäsi.

* Brad Warner pitää retriitin Suomessa 7.-10.9.2017 Lisätiedot https://kajozendo.wordpress.com/aikataulut/

Brad Warner 11.4.2017