Villi nyhtöpeto

bodhidharma-1-300x196

Minulla ei ole aavistustakaan mitä zen on, tai miten sitä pitäisi tehdä.

En tiedä mikä on zen-pappi, tai miten sellainen kuuluu vihkiä.

En tiedä mitä tarkoittaa olla ”zenmestari” – tai edes zenopettaja.

En osaa vertailla erilaisten harjoitusten arvoa, enkä puntaroida harjoitusten tuloksia. En koe mielekkääksi yrittää.

En edes tiedä mitä tarkoittaa olla zen-oppilas. Siksi olen niin hämilläni, kun ihmiset kysyvät voisivatko he tulla minun oppilaikseni.

En yritä tässä olla näppärä tai ”zen”. Olen sataprosenttisen tosissani, kiertelemätön, enkä ole ironinen. Tarkoitan mitä sanon. Täsmälleen.

Voin ehkä sanoa jotain siitä mitä zen itselleni merkitsee. Minulle zen on jonkinlainen kilahtanut, pitkähampainen, viiltäväkyntinen villipeto. Olen ottanut hommakseni yrittää jotenkin ystävystyä pedon kanssa, jotta voin nukkua sen kyljessä, sen turkin lämmössä, jonkinmoisella luottamuksella siihen, että se ei päätä suolistaa minua, repiä riekaleiksi ja syödä suihinsa.

Tämä peto ei ole kisu eikä hauveli. Se ei ole vain kesyttämätön, vaan myös sekopäinen. Vaikka se ei tappaisi minua tänä yönä, se saattaa lahdata minut huomenna. Se on täysin arvaamaton.

Amerikkalaisen zenin orastava yhteisymmärrys sen sijaan pyrkii vangitsemaan ja nukuttamaan tämän pedon, repimään sen kynnet ja hampaat sekä pakottamaan sen tuottamaan kilttejä, kynnettömiä ja hampaattomia jälkeläisiä. Nämä pennut päätyvät teuraaksi. Ruhot kuivataan, suolataan ja pakataan muovipusseihin. Pakkauksen etiketissä on alkuperäisen pedon kuva ja hehkuvalla punaisella teksti Villi Nyhtöpeto. Sen alle on kirjoitettu iskulause: ”Onko sinusta villipedon kesyttäjäksi?”

Kiitos jos ymmärrät, etten yritä kuvailla jokaista opettajaa, keskusta tai zen-kokemusta Yhdysvaltojen viidessäkymmenessä osavaltiossa. Kerron siitä, minkä näen nousevan tapaamisissa, joissa itse itsensä valinneet amerikkalaisen zenin edustajat kokoontuvat keskustelemaan siitä oliosta, mitä he ovat luomassa. Nämä ihmiset näyttävät jakavan mielipiteen, että yhdenmukaistaminen on oikea tapa edetä. Yhdenmukaisuus on turvallista. Silloin tietää mitä saa. Sehän teki McDonaldsistakin menestystarinan. Ehkei heiltä saa maan parhaita purilaisia, mutta saat joka paikassa täsmälleen saman makuelämyksen ja todennäköisyys saada ruuasta vatsatauti on tilastollisesti pienempi.

Kerron tässä oman käsitykseni luostariympäristössä harjoitetun zenin synnystä. Ensin oli pieni porukka, joka kerääntyi Buddhan ympärille Intiassa. Osa siitä, mitä me nykyään teemme, periytyy tästä. Luostarien tavat ja tottumukset kehittyivät ajan myötä, tarpeiden mukaan.

Buddha ei ollut ensimmäinen, joka tavoitteli elämän syvimpiä totuuksia hiljaa istumalla ja katsomalla niitä hänessä itsessään. Moni oli tehnyt sitä jo aiemmin. Buddhan suuri keksintö oli taito opettaa muille sitä mitä hän oli tehnyt tavalla, joka mahdollisti aiemmin henkilökohtaisen harjoituksen tekemisen yhdessä ja yhteisöissä.

Buddhaa ei kiinnostanut uuden uskonnon tai edes luostarin perustaminen. Hän oli kiinnostunut löytämään totuuden hänelle itselleen. Totuuden löydettyään hän oli ensin sitä mieltä, ettei ollut mitään järkeä edes yrittää kertoa siitä muille. Kukaan ei hokaisi mistä on kyse. Tarun mukaan Indra-jumala pyysi Buddhaa opettamaan muille mitä hän oli ymmärtänyt. Buddha päätti kokeilla.

Kelataan vuosituhat eteenpäin ja törmäämme Bodhidharmaan. Hän oli se hapannaamainen kaveri, joka halusi vain istua itsekseen ja löytää totuuden. Hän kulki pohjoiseen kotimaastaan Intiasta ja löysi luolan jostain, mitä nykyisin kutsumme Kiinaksi. Hän istui luolassaan yhdeksän vuotta, yksinään meditoiden.

Sana alkoi levitä luolassa istuvasta hörhöstä. Pian neljä ihmistä, nainen ja kolme miestä, halusivat lyöttäytyä Bodhidharman kaveriksi luolaan istumaan. Pidän mielikuvasta, jossa nämä neljä hiipivät yksi kerrallaan luolaan, kysyäkseen lupaa tulla mukaan istumaan. Bodhidharma varmaankin katsoi tulijoita ärsyyntyneen ja julman näköisenä, kuten hänet kuvataan patsaissa ja karikatyyreissä. Hän varmaankin reagoi suunnilleen näin: ”Hmh. Selvä. Istu tuonne. Äläkä vaivaa minua, tai saat lähteä sutimaan!” Todennäköisesti hän pisti tulijat siivoamaan ja tekemään muita hommia vastavuoroisesti luvasta jäädä hänen kanssaan harjoittamaan.

Tässä on kaikki mitä mekin teemme zen-harjoituksessamme. Sen ainoa tavoite on mahdollistaa henkilökohtainen harjoitus ryhmässä. Piste. Kaikki se mikä näyttää yhdenmukaistamiselta, on olemassa vain siksi, ettemme tekemisillämme häiritse toisia harjoittajia. Se on yhdenmukaistamisen ainoa syy. Me tuemme toisiamme harjoituksessa ja pysymme poissa toistemme tieltä. Arvojärjestyksiä on olemassa vain siksi, että homma toimii jouhevasti. Jos arvojärjestykset tekevät jotain muuta, ne vain aiheuttavat tarpeetonta häiriötä.

Kukaan ei pysty arvioimaan toisen harjoitusta. No, kyllähän he halutessaan voivat, mutta se on typerää energian ja ajan hukkaamista. Henkilöllä, joka kertoo sinulle, että harjoituksesi on parempaa tai huonompaa kuin jonkun toisen, ei ole mitään käryä siitä mistä puhuu. Se joka kertoo sinun saavuttaneen tai ratkaisseen jotain, tai epäonnistuneen jossain, ainoastaan sekoittaa päätäsi. Ei ole mitään syytä kuunnella moista sontaa.

Opettajasi eivät ole edes opettajia. He ovat vain ihmisiä, jotka ovat tehneet tätä hommaa vähän pidempään. Heillä on sama projekti kuin sinullakin. Voit joskus oppia heiltä jotain. Ja toisinaan taas on parempi olla tekemättä asioita heidän tavallaan.

En koskaan yritä opettaa kenellekään mitään. Yritän vain oppia zazenista niin paljon kuin mahdollista. Minua auttaa tässä hommassa, kun voin pitää puheita ja käydä henkilökohtaisia keskusteluja retriiteillä. Kirjojen kirjoittaminen auttaa myös. Jos muut hyötyvät katsoessaan puuhiani, niin hyvä. Se on hienoa. Mutta minulla ei ole mitään viestiä kenellekään. Enkä heitä tätä vitsinä. Minä ihan oikeasti tarkoitan mitä sanon.

Zen-perinteen yksi upeimmista asioista on kenen tahansa ”mestariksi” nimetyn mahdollisuus nimetä ketä tahansa papiksi tai ”mestariksi” millä tahansa hyväksi katsomallaan tavalla. Eikä kukaan voi mussuttaa siitä mitään.

Kenenkään nimittäminen ei vaadi minkään komitean tai järjestön hyväksymistä. Kenelläkään muulla, kuin nimittävällä opettajalla, ei ole mitään sanomista siihen, miten paljon nimitettävällä henkilöllä tulisi olla kokemusta, tai monenko byrokratiavanteen läpi hänen olisi pitänyt hypätä ennen nimeämistään.

Minusta tämä on aivan nerokas systeemi. Onhan toki olemassa muutamia byrokraattisia laitoksia, jotka julistavat zenin olevan heidän perimyslinjansa, mutta niillä ei ole yhtään sen enempää laillisuutta tai painoarvoa kuin jollain tyypillä, joka yhtäkkiä päättää hetki sitten hississä tapaamansa kaverin ansaitsevan dharmansiirron.

Amerikassa on kööri, joka haluaisi muuttaa tämän. Se on liian kaoottista! Se ei ole hallinnassa!

Minulle nykysysteemin kaoottinen, hallitsematon luonne on koko homman ydin.

Zenin villi puoli on saanut aina elää järjestäytyneen touhun rinnalla. Aasiassa ymmärretään hyvin, että kolossaaliset buddhalaiset järjestöt ovat olemassaolonsa velkaa riippumattomille uudisraivaajille, jotka olivat täysin valtakoneistojen ja hallinnan ulottumattomissa. Minä pelkään, että me Amerikassa olemme kokonaan tuhoamassa zenin villin puolen. Se on meidän tapamme. Teemme saman, minkä teimme meidän omille perinteillemme, jotka olivat kehittyneet vastaavalla tavalla. Teimme saman maamme yksilöllisille ydinkeskustoille ja perinteisille hampurilaiskioskeille.

Olen vakuuttunut, että ne jotka aikovat purkittaa Villin nyhtöpedon tulevat aikanaan onnistumaan. Se surettaa minua rankasti. Heidän dharmajälkeläisensä tulevat istumaan arvioimassa sitä, mitä ei ole mahdollista arvioida ja amerikkalainen zen taantuu yhdeksi lukuisista merkityksettömistä haistapaskauskonnoista, joissa kauniiden kaapujen ja suloisten seremonioiden alle piilotetaan kuollut ja ontto ydin, joka olisi joskus voinut olla jotain arvokasta.

Vaikka näin on, aion tapella loppuun asti. Jos haluat liittyä pataan saavaan joukkueeseen, minä olen puolellasi. Annetaan heille ainakin matsi, jota he eivät tule unohtamaan.

One thought on “Villi nyhtöpeto

  1. Itsensä tunteminen & itseensä tutustuminen tai itsensä turvallinen kahlitseminen? Villipeto tuntuu enemmän tutustumisen arvoiselta. Jos kaavut ja hierarkia saa paremmin kosketuspintaa, niin kai sekin on jokaiZen oma valinta.

    Tykkää

Kommentoi kirjoitusta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s