Sain juuri luettua Chuck Klostermanin uuden kirjan But What If We’re Wrong? (Entä jos olemmekin väärässä?).

Klosterman ei ole buddhalainen. Jos ikinä olisin tilanteessa, jossa voisin antaa hänelle neuvon, ensimmäinen ehdotukseni olisi pysytellä buddhalaisuudesta niin kaukana kuin mahdollista.

Tämä siksi, että se, mitä hän kirjoittaa, on hyvin lähellä buddhalaista näkökulmaa. Jos hän ikinä tutustuisi sellaiseen buddhalaisuuden muotoon, joka ei ole täysin uskonnollisuuden korruptoimaa tai huku akateemiseen pönötykseen, hän voisi pitää sitä hyvinkin vetoavana. Ja jos hän ikinä alkaisi kirjoittaa buddhalaisuudesta, hänen kirjojensa myyntiluvut putoaisivat omieni tasolle, ja hän joutuisi palaamaan kirjoittamaan Akron Beacon Journal -sanomalehteen.

Buddhalaisin käsittein Klostermanin uudessa kirjassa harjoitetaan sellaista, mitä korealainen buddhalainen opettaja Seung Sahn kutsui ”tietämättömäksi mieleksi”.

Hänen kustantajansa kuvailee kirjaa näin: ”But What If We’re Wrong? -kirja kuvaa nykymaailman sellaisena, miltä se tulee näyttämään niille, jotka näkevät sen kaukaisena menneisyytenä. Chuck Klosterman esittää kysymyksiä, jotka ovat yksinkertaisuudessaan perimmäisiä: Kuinka varmoja olemme siitä, että ymmärrämme painovoiman? Kuinka varmoja olemme ajan ymmärtämisestä? Miten rock-musiikki tullaan muistamaan viidensadan vuoden päästä? Kuinka tosissamme meidän tulisi suhtautua uniemme sisältöön? Kuinka tosissamme meidän tulisi suhtautua television antiin? Katoaako urheilu? Onko mahdollista, että ajanjaksomme suurimmat taiteilijat ovat vielä tuntemattomia (tai – vieläkin oudompaa – laajasti tunnettuja, mutta täysin aliarvostettuja)? Onko mahdollista, että ’yliarvostamme’ demokratiaa? Ja ehkä kaikkein häiritsevintä, onko mahdollista, että olemme tulleet tietämisen tien päähän?”

Klosterman suhtautuu terävällä, kyseenalaistavalla asenteella kaikkeen, mitä useimmat meistä pitävät yksinkertaisesti faktana. Eräs suosikkikohdistani on kirjan loppupuolella. En tiedä onko ”jännityksenpilaamisvaroitus” tarpeen tällaisten kirjojen kohdalla. Mutta jos ehdottomasti haluat yllättyä lukemasi kirjan lopussa, jätä seuraavat muutama kappale lukematta.

Viimeisessä luvussa kirjoittaja käväisee sivuraiteella kertoakseen uusista tutkimuksista mustekalojen älykkyydestä.

1950-luvulta lähtien tieteilijät ovat havainnoineet mustekalojen olevan huomattavasti fiksumpia kuin ennen uskallettiin ajatellakaan. Nämä havainnot ovat vasta tulossa laajemman yleisön tietoon.

Klosterman käyttää tätä huomiota johdatuksena pohdintaan, kykenemmekö mittaamaan muiden eläinten suhteellista älykkyyttä muulla tavalla, kuin vertaamalla sitä omaamme. Ehkä muut eläimet ovat meitä älykkäämpiä osa-alueilla, joilla ihmiset ovat ihan pihalla. On olemassa todisteita esimerkiksi siitä, että jotkut eläimet ovat tunneälyltään meitä kehittyneempiä. Saattaa olla muitakin tapoja olla älykäs kuin ne mitkä me tunnemme.

Koin tämän kiinnostavaksi, sillä se sai minut ajattelemaan, että ehkä saattaa olla myös muita tapoja oppia kuin meille tutuksi tulleet.

Esimerkiksi liittyen eläinten älykkyyteen, muistan hetken noin viisitoista vuotta sitten, kun istuin puistonpenkillä Tokiossa syömässä lounastani. Katselin murkinoidessani joidenkin varisten ruoanetsintäpuuhia puistossa. Yhtäkkiä huomasin, että sama äly, joka katseli maailmaa omien silmieni läpi, katseli maailmaa myös näiden varisten silmistä.

On hyvin vaikeaa kirjoittaa hyvää, vesitiivistä, rationaalista selitystä sille, miksi tiesin tämän olevan totta. Se eroaa niin paljon tavasta, jolla useimmat ihmiset ovat oppineet asioita maailmasta viimeisten parintuhannen vuoden ajan, että se kuulostaa kokolailla huumehörhöiseltä. Se kuulostaa siltä jopa minulle ja minä tiedän sen olevan totta.

Tämä kokemus näyttää liittyvän zen-harjoitukseeni, mutta on vaikea sanoa tarkalleen, millä tavalla. Kukaan opettajistani ei kertonut minulle mitään tällaista. Se ei kuulu buddhalaisiin opinkappaleisiin. Ei ainakaan sellaisenaan. Mutta jos palaan lukemaan joitakin muinaisten buddhalaisten kirjoittajien tekstejä tuo oivallus mielessäni, jotkin oudommat heidän kirjoituksistaan alkavat käydä enemmän järkeen.

Kyse ei ole vain variksista. Sama äly katselee myös mustekalojen silmistä. Ja sikojen. Ja, outoa kyllä, jopa Donald Trumpin, hänen kannattajiensa, ilmastonmuutoksen kieltäjien ja rasististen katupartiolaisten silmistä. Tämä on syy, miksi en helposti anna anteeksi tämänkaltaista, tarkoituksenhakuista pöljyyttä.

Se katselee myös siitä, millä ikinä puut havainnoivat maailmaansa. Ja millä ikinä virukset ja atomit ja kvarkit ja leptonit… tekevät mitä tekevätkään.

Äly ei ole aivojen toimintaa. Äly ei rajoitu aivotoimintoihin. Olennon aivojen monimutkaisuus ei määritä sen älyä.

Se kylläkin määrittää, miten tuo olento pystyy käyttämään älyään ja mihin se voi suunnata älykkyytensä ja miten se ylläpitää keskittymistään. Joten olentojen (ja ei-olentojen) välillä on suuria eroja. Kuten Klosterman sanoo, edes tämän uuden ymmärryksen valossa eläinten älykkyydestä, emme tule äänestämään kissaa presidentiksemme (vaikka saatamme äänestää Donald Trumpin, mikä on luultavasti pahempi). Siltikin, tämän asian huomaaminen muuttaa asioita.

Mutta se on tietämistä.

Klostermanin kirja käsittelee lähinnä ei-tietämistä. Vaikka Klosterman itsekään ei tiedä sitä. Eikä sillä oikeastaan ole väliä, tietääkö hän vai ei.

Voimme oppia historiasta, että monet asiat, joihin ihmiset uskoivat menneisyydessä, on myöhemmin todettu olleen täysin perättömiä. On todennäköistä, että monet asiat, jotka me tänään ”tiedämme”, tullaan todistamaan vääriksi tulevaisuudessa. Meillä ei ole mitään keinoa luotettavasti arvata, mitkä uskomamme asiat tulevat näyttämään tyhmiltä kahdensadan vuoden päästä. Mutta voimme turvallisesti aavistaa, että tulemme näyttämään idiooteilta ainakin joihinkin nykyajan itsestäänselvyyksiin uskomisen vuoksi.

Tieto on aina väliaikaista. Se on helppo unohtaa. On helppoa jumiutua toivottomaan perimmäisen tiedon etsintään. Sitä ei tule löytymään.

Buddhalainen ratkaisu tähän on ymmärtää, että ainoa perimmäinen tieto on se, ettet tiedä.

Mutta älä kerro tätä Chuck Klostermanille. Se tuhoaisi hänen uransa.

Bradin julkaisema 21.6.2016. Suomentanut Shukanta 24.6.2016.