Olin hetki sitten Freedom For All –radio-ohjelman haastattelussa. Se on kai tulossa lähetykseen perjantaina. Yritän selvittää miten pääset kuuntelemaan jutun.*

Olen ollut ohjelmassa aiemminkin. Haastattelun lopuksi juontajat kysyvät aina saman kysymyksen. He haluavat kuulla näkemyksesi vapaudesta.

Yhdysvalloissa on vaalivuosi ja me saamme jatkuvasti kuulla tätä vapaus-sanaa. Sanan merkitys on minulle epäselvä.

Ajattelen todellisen vapauden olevan vapautta meiltä itseltämme.

Useimmat vapaudesta puhuvat näyttävät pitävän minän olemassaoloa annettuna. He uskovat minän olemassaoloon niin vahvasti, että ovat valmiita tekemään melkein mitä tahansa sen rakentamiseksi ja puolustamiseksi.

Ihmiselle, joka kyseenalaistamatta uskoo minän luomaan todellisuuteen, vapaus näyttää tarkoittavan vapautta juosta kaiken sen perässä, mitä tämä minä näyttää haluavan. Jos se haluaa lisää rahaa, minän pitäisi saada vapaasti yrittää hankkia lisää rahaa. Jos se haluaa enemmän seksiä, sen pitäisi saada vapaasti luoda Tinder tai Grinder –profiili ja yrittää saada enemmän seksiä. Jos se haluaa huumeita, marihuana pitäisi vapauttaa. Ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen.

Mutta onko se todellista vapautta, jos olettamamme minä laittaa meidät juoksemaan sellaisten asioiden perässä, mitä se sattuu haluamaan? Mahdammeko edes tietää, mitä me oikeastaan haluamme? Vai kuvittelemmeko me vaan, että tiedämme mitä haluamme?

Nishijima roshilla oli tapana sanoa, että yksi zen-harjoituksen suurimmista hyödyistä on siinä, että se antaa hänelle mahdollisuuden tehdä juuri sitä mitä hän haluaa.

Ajattelin että onpa se oudosti sanottu. Näkemys ei istunut ollenkaan omaan kokemukseeni harjoituksesta. Eikä se todellakaan sopinut yhteen buddhalaisten harjoitusohjeiden kanssa, niin kuin minä ne ymmärsin. Harjoitusohjeet vaikuttivat estävän minua tekemästä sitä, mitä halusin, sen sijaan että ne olisivat antaneet minulle vapauden toimia niin kuin huvittaa.

Syventyessäni harjoitukseen enemmän, aloin huomata, että se mitä ajattelin haluavani ja se mitä halusin olivat kaksi eri asiaa.

Ehkä kommenttini kuulostaa oudolta. Jos ajattelen haluavani jotain, eikö sillä nimenomaan tarkoiteta asiaa, jota todella haluan? Jos joku kertoo, että minä haluan suklaajäätelöä ja minä tiedän varmuudella haluavani kirsikkajäätelöä, koska sitä minä ajattelen, niintotanoin, eikö se ole sitä, mitä oikeasti haluan?

Sitten huomasin, ettei Nishijima roshi koskaan yrittänyt kertoa minulle mitä oikeasti halusin. Hän ainoastaan kertoi käyttävänsä harjoitusta siihen, että hän itse tiesi mitä oikeasti halusi ja sitten hän teki mitä tiesi haluavansa.

Sillä hetkellä aloin huomata miten epäluotettavia ajatukseni olivat ohjaamaan minua todellisten halujeni suuntaan. Menin helposti pyörälle päästäni. Yritin todistella halujani itselleni. Yritin vakuuttaa itselleni haluavani tiettyjä asioita, vaikka jokin minussa tiesi asioiden olevan toisin. Päätin kokeilla mitä tapahtuu, kun kiinnitän enemmän huomiota tähän hiljaisempaan ääneen itsessäni.

Näin tehdessäni huomasin, etten itse asiassa halunnut paljon mitään. Minulla näytti jo olevan melkein kaikki mitä halusin.

Olin käyttänyt paljon energiaani kapinoidakseni maailmaa vastaan, jossa elin. Elämäni asiat eivät olleet niin kuin halusin niiden olevan. Halusin kaiken olevan paljon paremmin. Nyt aloin kuitenkin huomata, että näytin saavan kaiken mitä eniten halusin, vaikka ajattelin että se minulta puuttui.

Vapaus, jota todellisuudessa etsin, ei ollut vapautta tavoitella minäkeskeisiä halujani, vaan vapautta näiltä nimenomaisilta minäkeskeisiltä haluilta. Eikä se johtunut siitä, että nämä minäkeskeiset halut olisivat välttämättä olleet huonoja, ilkeitä, vääriä tai mitään sellaista. Se johtui siitä, että nämä itsekeskeiset halut eivät alun alkaenkaan olleet sitä mitä halusin.

Eli Nishijiman älytön ajatus oli taas kerran oikeassa. Zazen antoi minun tehdä sitä mitä halusin, sallimalla minun nähdä mitä todelliset haluni oikeasti olivat.

Tästä mielestäni alkaa todellinen vapaus.

* Huom. julkaistu maaliskuussa 2016