Havaitseminen, tietoisuus ja minä

Havaitseminen & kuva”Voidaanko sanoa että havaitseminen on yhtä kuin tietoisuus? Jos minä on vain minä-aiheinen reaktio ärsykkeeseen, niin ilman havaitsemista ei ole myöskään minää.”

Tämä on yksi niistä kysymyksistä, joita oman alani ihmisille usein esitetään. Yritämme parhaamme mukaan vastata niihin. Monesti vastaus on yhtä hämärä kuin kysymyskin. Tässä tulee yksi yritys.

Havainto on sana. Tietoisuus on sana.

Otetaan tietoisuus ensin, koska se on sana, josta uskonnoista ja filosofioista kiinnostuneet näyttävät pitävän eniten. Sana ”tietoisuus” on aivan kuin mikä muu tahansa sana. Se erottaa todellisuudesta yhden osion kaikesta muusta ja yrittää selittää sitä, ihan samoin kuin sana ”porkkana” tai sana ”vapaus” tekevät.

Tämä toimii hienosti monissa käytännön sovellutuksissa. Otetaan esimerkiksi kirurgin ja anestesiologin ajatustenvaihto:

Kirurgi:

Onko potilas tiedoton?

Anestesiologi:

Kyllä.

Kirurgi:

Siispä teen ensimmäisen viillon.

Voimme siis käyttää käsitettämme tietoisuudesta ja soveltaa sitä todellisiin asioihin todellisessa maailmassa. Tässä ei ole mitään ongelmaa.

Ongelmat alkavat kun alamme uskoa, että koska meillä on käsite tietoisuus, on maailmassa olemassa jokin tietoisuudeksi kutsuttava konkreettinen asia. Kirurgin tapauksessa, hän käyttää sanaa ”tietoinen” kuvatakseen potilaansa tietynlaista tilaa. Mutta monen teologin ja filosofin mielessä tietoisuutta pidetään jonkinmoisena kokonaisuutena.

Niinpä he esittävät kysymyksiä tästä kokonaisuudesta. Säilyykö tietoisuus sen jälkeen, kun keho on kuollut? Sehän on meidän kaikkien kysymystemme äiti. Vastauksia on paljon, mutta suurin osa niistä on syvältä.

Buddha vastasi tällaisiin kysymyksiin osoittamalla, että kysymykset itsessään eivät ole ollenkaan niin fiksuja, kuin mitä kuvittelemme niiden olevan. Tällaiseen kysymykseen ei voi vastata mielekkäästi, koska kysymys itsessään ei ole mielekäs.

Jos kysyt ovatko havaitseminen ja tietoisuus sama asia, samalla kysyt myös kysymyksen jossa ei ole järkeä. Ajattelemme yleisesti, että on olemassa havaitsija ja havainnon kohde. Kysymys toimii silloin kun kurotamme kohti donitsia. Täällä olen minä tällä puolen pöytää ja havaitsen donitsin pöydän toisella laidalla. Kurottaudun eteenpäin ja kohta minusta tulee yhtä donitsin kanssa, minkä jälkeen määritelmät siitä mikä on donitsia ja mikä minua menettävät merkityksensä.

Jos tietoisuutta kuitenkin pidetään asiana, joka on olemassa kaikesta muusta erillisenä, ajatus havaitsijasta ja havaittavasta lahoaa käsiin. Käsitämme yleisesti itsemme tietoisuuden havaitsijana tai havaintojen tekijänä. Sanomme minä ajattelen, ”minä näen”, ”minä kuulen”, ihan kuin olisi olemassa erillinen ”minä” ja olisi erillinen ”näkeminen”. Silloin minä on jonkinmoinen tyhjä ei-mikään, joka näkee ja kuulee ja ajattelee ja tekee muita juttuja. Tämä on outoa.

Voit yrittää jumpata aivojasi tällä asialla niin pitkään kuin haluat. Asiaan ei tule mitään tolkkua vaikka tekisit mitä, koska siinä ei ollut alun alkaenkaan mitään tolkkua.

Koet jotain ja laitat sen päälle lapun ”minä” tai ”itse”. Miten kuitenkaan voit sanoa, että minä koen itsen? Se on järjetöntä.

Tämän asian ytimessä on, että mikä tahansa käyttämämme kielellinen ilmaisutapa mistä tahansa todellisuuden osasta jättää meidät aina tielle. Tämä koskee myös muita ilmaisutapoja, kuten matematiikkaa, jota tietyt ihmiset edelleen pitävät täysin objektiivisena tapana kuvata asioita. Takaan että matematiikka on paljon objektiivisempi tapa kuvata todellisuutta kuin tavallinen kielemme. Se on silti kieli ja sellaisena se on muotoutunut melko lailla samoin kuin muutkin kielet.

Tästä syystä teemme parhaamme päästäksemme omien ajatuskupliemme ohi, katsomalla niitä sellaisinaan sen sijaan, että yrittäisimme selittää niitä itsellemme. Netissä on lähiaikoina pyörinyt mainio video Tassajaran, San Franciscon zenkeskuksen, luostariyhteisöstä Pohjois-Kaliforniassa. Voit ehkä jättää huomiotta kaikki sokerihumalaisen poissaolevilta näyttävät hipit videon alusta ja siirtyä suoraan kohtaan 5:43, jossa Shunryu Suzuki (kirjan Zen-mieli, aloittelijan mieli kirjoittaja) istuu ulkosalla haastateltavana närhien visertäessä ja sirkuttaessa taustalla.

Hän sanoo, ”Jos yritämme kuunnella jotain ihanaa, emme kuule lintua jota kuuntelemme. Kun ajattelet Buddhan sanoneen jotain hienoa, ja sinun pitää selvittää mitä hän tarkoitti, mielesi on suuntautunut Buddhan sanoihin, etkä kuule lintuja. Näin me aina uhraamme monia osia todellisuudesta, koska kiinnitymme johonkin. Kiinnitymme johonkin, mikä näyttää olevan tosi hyvä juttu, mutta se ei ole niin hyvä juttu. Jos meillä on tällainen asenne kun kuuntelemme sanoja tai vaikkapa opetuksia, me menetämme elämämme. Ja ehkä uhraamme koko elämämme jonkun erityisen opetuksen vuoksi. Meidän tapamme on oikeastaan nauttia elämästämme juuri nyt ilman uhrauksia. Tämä on jonkinlainen halu, joka meillä ihmisillä on. Tiettyyn rajaan asti halumme ovat hyviä, mutta jos olemme halujemme orjuuttamia, menetämme koko olemassaolomme.”

Minulla ei ole mitään tietoisuuteen ja havaitsemiseen liittyvien kysymyksien pohtimista vastaan. Itse asiassa minä nautin siitä. Vastaus vain on aina se sama. Jos sekaannut ajatustesi oravanpyörään, voit jäädä sinne jumiin. Päädyt jonkinmoiseen ajatusten umpikujaan, josta ei näyttäisi olevan poispääsyä.
Todellisuudessa sinulla kuitenkin on avain pakoon. Avain on juuri nyt siinä edessäsi. Vastaus on niin ilmeinen kuin joku voi ilmeinen olla. Siispä istu alas, ole hiljaa ja katso sitä.
Jos etsit paikkaa jossa voisit istua ja olla hiljaa, harkitse haluaisitko tukea minua ja ystäviäni, jotta voimme tehdä sinulle paikan tänne Los Angelesiin, missä voimme istua hiljaa yhdessä! Osallistu meidän varainhankintakampanjaan ja auta herättämään Angel City Zen Center henkiin. Jokainen pikku juttu auttaa paljon. Klikkaa tästä lisätietoja.

Uusi kirjani ilmestyy pian! Pysy kärryillä kirjan ilmestymispäivästä, puhekeikoistani ja muusta mukavasta ilmoittautumalla postituslistallemme.

Kirjoittanut Brad Warner 14.10.2015
Suomentanut Larri Vermola 20.10.2015

Mainokset

One thought on “Havaitseminen, tietoisuus ja minä

  1. Sorry että jutun lopussa on pari kappaletta jäänyt kiinni toisiinsa. Jutun lopussa on ehdotus tukea Los Angelesiin perustettavaa zenkeskusta, mutta se ei ole jutun pointti, vaan lähinnä kuriositeetti loppuun. Juttu itsessään päättyy näihin sanoihin: ”Siispä istu alas, ole hiljaa ja katso sitä.” Hyvät sanat 🙂

    Tykkää

Kommentoi kirjoitusta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s