Kaksi päivää sitten uskonnolliset fanaatikot tappoivat kaksitoista ihmistä ranskalaisen Charlie Hebdo –sarjakuvalehden toimituksessa.

Uskonto – haista paska!

Olen itsekin jonkinmoinen pilapiirtäjä. Parikymppisenä kollina tein tosissani töitä tullakseni ammattilaistason sarjakuvataiteilijaksi. Jostain syystä minulle ei syntynyt riittävää paloa hommaan, jotta olisin tullut siinä oikeasti hyväksi.

Samoihin aikoihin innostuin ja uppouduin myös uskonnollisiin juttuihin. Jos minusta olisi tullut sarjakuva-ammattilainen, en yhtään ihmettelisi että olisin piirtänyt samanlaisia sarjoja kuin ne, joiden takia kahdeksan piirtäjää ja neljä heidän kanssaan työskennellyttä tapettiin Ranskassa. Perkele, mistä sitä tietää vaikka minäkin jo olisin joidenkin ääri-ihmisten värkkäämällä tappolistalla. Näistä syistä tämä välikohtaus korpeaa minua ankarasti ja pelottaa ihan helvetisti.

Toistaiseksi paras tästä tapauksesta näkemäni asiantuntijalausunto on Ayaan Hirsi Alin tekemä analyysi CNN-kanavan Anderson Cooper –ohjelmassa. Hirsi Ali on poikkeuksellisen rohkea ihminen, joka sanoo ääneen sen mikä on välttämätöntä sanoa ja vaarantaa sen vuoksi oman henkensä.

Minä en ole henkilö joka ajattelee että uskonto on jokaisen koskaan missään tapahtuneen pahan teon taustalla. Hän on Richard Dawkins. Kansallistunne, rasismi, imperialismi, seksismi ja moni muu tekijä voi yllyttää ihmisiä tekemään julmuuksia. Uskonto on kuitenkin selkeästi ja vastaansanomatta nyt aiheena olevan ja monen vastaavan hyökkäyksen tärkein peruste.

Asiat joita uskonnot tutkiskelevat, elämän merkitystä, Jumalan olemusta ja niin edelleen, ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä. En pysty sanomaan kansallistunteesta tai imperialismista juurikaan mitään, koska ne eivät ole minun juttuni. Sen sijaan olen käyttänyt suuren osan neljästä viime vuosikymmenestä sen ymmärtämiseen, miksi samat instituutiot joiden suulla kerromme haluavamme vain rauhaa ja vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin, ovat lopulta vain työkaluja väkivallan ja vihan lietsomiseen.

Jos aiot rynnätä huumorilehden toimitukseen, osoittaa sarjakuvapiirtäjää aseella ja ampua hänet hengiltä, sinun on uskottava että tekosi on hyvä asia. Nämä ihmiset toimivat ryhmänä ja myös se on tärkeä näkökulma. Jos yksinäinen sekoboltsi tekee jotain tällaista, voimme tulkita sen yksilön kilahtamiseksi, kuten viime kuussa, kun joku ampui kaksi poliisia New Yorkin keskustassa.

Tässä tapauksessa meillä on vähintään kolme ihmistä, jotka jakavat saman kilahduksen. Ja vaikka Ranskan poliisi etsii vain kolmea pyssymiestä, voidaan kohtuullisella varmuudella olettaa, että he kuuluivat isompaan porukkaan, joka tuki ja kannusti heitä. Olen nähnyt ainakin yhden lehtijutun, jossa kyseenalaistetaan hyökkääjien islamistitausta. Minusta meidän kannattaisi tässä tapauksessa pitää kinttumme tiukassa yhteydessä planeetta Maahan ja myöntää, että ei ole mitään syytä epäillä sitä että tekijät olivat islamilaisia fundamentalisteja.

Miksi joku ihminen innostuu kuvittelemaan, että on hyvä homma tappaa ihmisiä joiden piirtämät sarjakuvat loukkaavat häntä? Tämä on itselleni yksi vaikeimmista asioista ymmärtää. Ystäväni John ja Tyler erehdyksissään uskovat että kapteeni Picard on parempi kuin kapteeni Kirk. Onhan vastaansanomaton tosiasia, että kapteeni Kirk pystyisi potkaisemaan kapteeni Picardin luisevan hanurin puoliväliin matkaa klingonien kotiplaneetalle. Vaikka ystäväni ovatkin väärässä, ei minulle tule minkäänlaista hinkua tappaa heitä tämän täysin erheellisen uskomuksen vuoksi.

Mikä uskonnoissa laittaa niin monet meistä ajattelemaan, että kuvitteellisten – tai ainakin reippaasti väritettyjen – hahmojen loukkaaminen on jollain lailla merkityksellistä? Miten jotkut uppoutuvat niin täysin mielikuvitusmaailmaan, että ovat valmiita tekemään julmia väkivallantekoja ihmisille, jotka eivät jaa heidän mielikuvitusmaailmaansa?

On hyvä asia ja hieno juttu, että muslimien asema Euroopassa kaltoinkohdeltuna vähemmistönä tuodaan esiin ja kerrotaan, miten se aiheuttaa ääriliikehdintää. Sekin on totta että länsimaiden pitkään jatkunut maailmanvalloitusinto vaikuttaa tähän asiaan. Silti uskonnoissa on jotain erityistä ja ihmeellistä, jonka takia tällaisia tapauksia syntyy. Jos vain islaminuskoiset tekisivät tällaisia juttuja, voisimme sanoa – kuten moni sanookin – että ongelma on islaminuskossa. Minä en kuitenkaan ajattele niin.

Shoko Asahara yhdisteli buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta ja New Agesta älyvapaan sekametelikeiton, jonka nimissä hänen porukkansa yritti vuonna 1995 joukkosurmaa Tokion metrossa (jolla menin töihin tuona samaisena päivänä). Jos joku onnistuu tekemään ihmisistä tappajia tarjoamalla heille Deepak Chopra –tason keinomystisiä namikokemuksia, se osoittaa ettemme tarvitse paljon puhuttuja Koraanin väkivaltaan yllyttäviä säkeitä tehdäksemme totuuden etsijöistä kylmäverisiä murhaajia.

Minun tulee usein ajateltua näitä asioita, koska en koe itseäni kovin erilaiseksi kuin Pariisin hyökkääjät. Olen varma ettei näitä kavereitakaan kiinnosta valtavirran yhteiskunta ja sen ilmiselvän tyhjät lupaukset. Hekin jättivät sen maailman ja lähtivät etsimään jotain todellisempaa ja parempaa.

Nämä miehet ovat sitoutuneet perimmäisen totuuden etsintään, kuten minäkin. He etsivät totuutta, joka lepää sellaisen toiminnan takana, jota tavalliset ihmiset kutsuvat moraaliseksi tai normaaliksi. Todennäköisesti nämä hyökkääjätkin näkivät, että se mitä keskivertokansalaiset pitävät normaalina on vain ulkokultaista puuhastelua. Kuten minä, hekin tutkiskelevat ikiaikaisia viisauksia, joita ovat kirjoittaneet omana aikanaan perimmäistä totuutta etsineet ihmiset.

Minusta tuntuu että ymmärrän näitä sarjakuvapiirtäjien murhaajia paremmin kuin useimpia tapaamistani niin kutsutuista tavallisista ihmisistä. Joukkoja ja joukkosieluja, jotka myyvät itsensä tämän päivän kapitalistiselle hevonpaskalle.

Mikä tässä kuviossa menee pahasti pieleen? Mitä voimme tehdä sen muuttamiseksi?

Nämä ovat elintärkeitä kysymyksiä. Niihin pitää saada vastauksia, jos haluamme ihmislajin selviävän ja tulla niin hyväksi kuin mahdollista. Tiedän että kuulostan mahtailevalta, mutta minä sydämestäni uskon niin.

Jokin uskonnoissa upottaa ihmisen niin syvälle jaettuihin kuvitelmiin, että me pystymme tekemään tekoja jotka tiedämme vääriksi, mutta silti kykenemme vakuuttamaan itsemme tekojen hyvyydestä. Rehellinen ja todellinen halu tehdä oikein ja löytää vastaus elämän perimmäisiin kysymyksiin vääntyy joksikin rumaksi ja vaaralliseksi. Mikä yhteys näillä asioilla on keskenään?

Kaikkien tämän kysymyksen pohtimiseen käyttämieni vuosien jälkeen en vieläkään tiedä vastausta. Ehkä vastaus on yhtä vaikea kuin on kysymyksin.

Kirjoittanut Brad Warner 8.1.2015.