Kirjoitelmassa “Vuorten ja vesien suutra” (Sansuigyo), Dogen sanoo: “tavat nähdä…vesi eroavat olennon mukaan: On (taivaallisia) olentoja, jotka näkevät meidän vedeksi kutsumamme helminauhana…Demonit näkevät veden raivoavina liekkeinä ja näkevät sen visvana ja verenä. Lohikäärmeet näkevät veden palatsina ja näkevät sen tornina…Ihmisolennot näkevät sen vetenä, syinä ja edellytyksinä kuolemalle ja elämälle. Niinpä, mitä nähdään, se todellakin eroaa sen mukaan, millainen olento [näkee]. Olkaamme tarkkoina tässä. Onko niin, että on erilaisia tapoja nähdä yksi kohde? Vai onko niin, että olemme erehdyksessä olettaneet erilaisten kuvien olevan yksi kohde?

Tämä erilaisten todellisuuden näkemisen tapojen selittämisen kaava on johdettu yogacara-buddhalaisuudesta. Kaikki tauhka liittyen lohikäärmeisiin, demoneihin ja taivaallisiin olentoihin on vain vertauskuvallista. Asia, jonka yogacara-filosofit halusivat välittää näillä vertauskuvilla oli, että riippuen näkökulmastasi – joka puolestaan riippuu tilanteestasi – tapamme nähdä asioita voi olla hyvin erilainen kuin muiden niitä näkevien. 

Tarkoittaako tämä Dogenin ottaneen näkökulman, että ei ole olemassa objektiivista todellisuutta? Tarkoittaako tämä, että Dogen ajatteli kenen tahansa ajatusten siitä mikä on todellista ja totta olleen aivan yhtä hyviä kuin kenen tahansa muun? Olisiko Dogenin mielestä sellainen ajatus ok, että on useita totuuksia ja kaikki niistä ansaitsevat tulla arvostetuiksi?

Ei ihan. 

Koska heti aiemman lainauksen jälkeen Dogen jatkaa sanoen, “vaikka on monenlaisia vesiä, näyttää siltä, ettei ole olemassa alkuperäistä vettä, eikä monenlaista vettä.” Huomaa, että hän kieltää sekä ajatuksen yhdestä alkuperäisestä vedestä että ajatuksen monien erilaisten vesien olemassaolosta. 

Tässä voimme ymmärtää “veden” sijaistamassa totuutta tai todellisuutta. Useimmat meistä hyväksyvät, että on olemassa joku totuus tai jonkinlainen todellisuus, joka on riippumaton meidän omista käsityksistämme siihen liittyen. 

Dogen jatkaa sanoen: “Samaan aikaan, erilaiset vedet, jotka muotoutuvat sen mukaan, millaiset olennot [näkevät veden], eivät ole riippuvaisia mielestä, eivät ole riippuvaisia kehosta, eivät nouse karmasta, eivät ole omavaraisia eivätkä riippuvaisia toisista; niillä on veteen itseensä luottamisen vapautunut tila. Näin ollen, vesi ylittää maan, veden, tulen, tuulen, tyhjän tilan, tietoisuuden ja niin edelleen.”

Viimeinen rivi on aika siisti. Jos luemme “veden” “totuutena”, voimme silloin sanoa, että todellista totuutta ei rajoita yksikään käsitys, mikä meillä voisi totuudesta olla.

Eikä todellinen totuus nouse myöskään karmasta. Meidän kokemuksemme yksilöinä tai ryhmänä eivät laita meitä kohtaamaan erilaisia totuuksia, vaikkakin nuo tekijät voivat vaikuttaa siihen, miten havaitsemme totuuden ja miten ilmaisemme ymmärryksemme siitä.

Jos haluamme olla todellisen totuuden mukaisia, todellisen todellisuuden, voi olla hyödyllistä yrittää ymmärtää monenlaisia erilaisia näkökulmia totuudesta ja todellisuudesta. Ja kuitenkaan me emme halua jäädä kiinni yhteenkään noista näkökulmista – mukaan lukien meidän oma näkökulmamme ja mukaan lukien näkökulmat, joiden me toivomme olevan tosia. 

Tieteellinen näkökulma nousee ajatuksesta, että henkilö voi tietää objektiivisesti tiettyjä asioita maailmasta ja maailmankaikkeudesta. Se perustuu järkiperäisyyteen ja logiikkaan. 

Dogen oli suuri järkiperäisyyden ja logiikan kannattaja. Tässä samassa kirjoituksessa, jota katsomme, hän sanoo myös: “Jos lopulta ei ole järkeen pohjautuvaa ymmärrystä, niiden ihmisten järkeily, [jotka sanovat totuuden olevan järkiperäisyyden tavoittamattomissa,] ei myöskään osu oikeaan.”

Tiede on osoittanut meille, että jotkut asuttamamme maailman ymmärtämisen tavat ovat todistettavasti oikeampia kuin toiset. Jos rationaalinen, tieteellinen maailman ymmärtämisen tapa ei olisi oikea, laite, jota käytät tämän kirjoituksen lukemiseen ei toimisi. Joka kerta kun käytät Älypuhelintasi tai jopa ajat fillaria, testaat tieteellistä menetelmää ja havaitset sen toimivan. 

Dogen ei ollut niin hölmö, että hän kieltäisi objektiivisen totuuden olemassaolon tosiasian – tai ainakin jonkin sellaisen, mitä me voimme väliaikaisesti kutsua “objektiiviseksi totuudeksi”, vaikkei yksikään selityksistämme koskaan selitä kaikkea. Myöhemmin samassa kirjoituksessa Dogen nostaa esiin, että: “Buddha sanoo: ´Kaikki dharmat ovat perimmiltään vapautettuja; niillä ei ole pysyvää pohjaa.´ Muista, vaikka ne ovat vapautumisen tilassa, ilman mitään sidoksia, kaikki dharmat ovat paikallaan.”

Dogen ei yritä korvata näkemystämme objektiivisen totuuden ja objektiivisen todellisuuden olemassaolosta näkemyksellä niiden olemassaolemattomuudesta. “Dharmat” tarkoittaa tässä yhteydessä kaikkea aineellista tai aineetonta. Sanomalla niiden olevan “ilman mitään rajoja”, puhuu kuin sanoisi, ettei niillä ole minkäänlaista muuttumatonta, pysyvää todellisuutta. Sanomalla niiden olevan “olemassa paikallaan” muistutetaan meitä, kaikesta huolimatta, niiden olevan mitä ne ovat ja me voimme jatkossakin kohdella niitä kuin ne olisivat todellisia, vaikka tiedämmekin kaiken lopulta olevan aina virtaamisen ja muutoksen tilassa. 

Toisaalta Dogen yrittää vapauttaa meidät uskomuksesta, että millään – me itse mukaan luettuina – olisi mitään pysyvää olemusta. Hän ei kuitenkaan yritä heittää meitä hämmentyneeseen typeryyteen, jossa me emme pysty myöntämään edes sitä, että jos me vahingossa potkaisisimme tosi lujaa kiveen, se tulisi sattumaan. On olemassa sellainen koan, jossa munkki nimeltään Gensa potkaisee vahingossa kiveen ja ajattelee: “Olen kuullut, että aineellinen keho on harhakuvitelma. Mistäpä sitten tämä kipu tulee?”

Yhtäkkiä hän oivaltaa.

Hänen opettajansa Seppo Gisan pyytää häntä selittämään oivallustaan. Gensa sanoo: “Minua ei vaan pysty huijaamaan.”

Minua on alkanut viime aikoina huolettaa, että olisi tullut muotiin uskoa, ettei ole olemassa minkäänlaista pohjaa yhdellekään niistä ajatuksista ja käsitteistä, jotka ovat pitäneet yhteiskuntaamme koossa tuhansia vuosia. Jotkut ihmiset sanovat jopa, että logiikka, järkiperäisyys ja julkinen keskustelu ovat vain sortavan luokan työkaluja massojen alistamiseksi ja heidän oman heimonsa valta-aseman rakentamiseksi.

Tämä on, tietenkin, yhtä järjetöntä kuin Gensan uskomus, että aineellinen keho on epätodellinen ja siksi hänen ei pitäisi tuntea kipua. Ja kuitenkin näen maailmalla paljon ihmisiä, jotka, minun silmääni, näyttävät kannattavan jotain hyvin samankaltaista ajatusta, mikä Gensalla oli, ennen kuin hän potkaisi sitä kiveä. 

Ajatus siitä, ettei järkiperäisyydelle olisi perusteita, näyttää minusta hiipivän myös amerikkalaisiin zen-instituutioihin. Näin saattaa olla, koska niin harvat meidän amerikkalaisista zen-opettajista todella ymmärtävät mitä he ovat opettamassa. Muussa tapauksessa he olisivat potkineet tämän ajatuksen katuojaan ennen kuin se olisi saanut mahdollisuutta päästä edes ovelle. 

Minusta joidenkin heistä saattaisi olla hyvä lukea Gensasta kertova koan vielä muutaman kerran. 

Alkuperäisen blogipostauksen nimi oli “Objective Reality and Stubbed Toes” ja Brad julkaisi sen 10.9.2019

Teksti luettiin Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 12.9.2019.