– Mikä oikein on Matsuzan?, kysyy zenmestari Shikan zenmestari Matsuzanilta häntä tapaamaan tullessaan.

– Matsuzan ei milloinkaan näytä huippuaan, Matsuzan vastaa.

Monien zenmestarien tapaan Matsuzan käytti nimenään sen vuoren nimeä, jolla asui.

– Kuka tämä vuoren henkilö oikein on?, Shikan kysyy.

– Se ylittää miehen ja naisen ulkomuodon, sanoi Matsuzan.

– Miksi et sitten muuta [muotoasi]?, Shikan kysyy.

– En ole villin ketun haamu. Mitä muuttaisin?, Matsuzan sanoo.

Shikan kumartaa otsa lattiaan, ja hänestä tulee Matsuzanin oppilas.

Tämän kirjoituksen otsikon takana on yhden ihmisen, minun, mielipide, joka perustuu omaan buddhalaisuuden ymmärrykseeni ja opiskeluuni. En yritä kirjoittaa buddhalaisuuden nimissä yleisesti, ja tiedän, etten kirjoita.

Mielestäni kaikkien pitäisi saada elää niin kuin haluavat, kunhan se ei aiheuta turhaa kärsimystä kenellekään toiselle. Ei kuulu minulle miten pukeudut, ketä rakastat, millä nimellä kutsut itseäsi ja niin edelleen. Eikä ole minun asiani, mitä kuka tahansa aikuinen haluaa keholleen tehdä. En kannusta enkä tue ketään häiritsemään ja uhkailemaan ketään toista heidän elämänvalintojensa vuoksi.

Transsukupuoliset ihmiset ansaitsevat tulla ystävällisesti ja kunnioitettavasti kohdelluiksi niin kuin kaikki muutkin ihmiset. Haluaisin vain sanoa muutaman sanan filosofisista näkemyksistä, jotka näyttäisivät olevan viime vuosina seuraamani suuntauksen takana.

En ole nähnyt kenenkään buddhalaisen ottavan esiin buddhalaisen filosofian näkökulmaa puhuttaessa transsukupuolisuuden taustalla olevasta filosofiasta. Buddhalaiset eivät ehkä halua, että heitä pidettäisiin suvaitsemattomina ja ahdasmielisinä. Jos buddhalaista filosofiaa ei tässä yhteydessä selitä huolellisesti, se voisi tulla helposti väärinymmärretyksi. Ehkä useimmat buddhalaiset pitävät parhaana olla puhumatta asiasta ja vain kohdella kaikkia ihmisiä ystävällisesti ja kunnioittaen. Se on mainio tapa toimia.

Ajattelin, että voisi olla hyödyllistä kokeilla, olisiko mahdollista pohdiskella transsukupuolisuuden teemaa buddhalaisesta filosofisesta näkökulmasta ystävällisyys ja kunnioitus säilyttäen. Filosofinen ymmärryksemme siitä, mitä ihminen on, määrittää sen, miten me maailmassa toimimme.

Meillä länsimaalaisilla on pitkät perinteet kehon ja mielen luonteen ja niiden keskinäisen suhteen ymmärtämisestä. Näkemyksemme poikkeavat valtavasti siitä, miten buddhalaiset ymmärtävät nämä samat asiat. Jos transseksuaalisuutta tarkastellaan buddhalaisin näkemyksin kehosta ja mielestä, asia näyttää koko lailla erilaiselta kuin länsimaisin näkemyksin asiaa tarkasteltaessa.

Transseksuaalisuus näyttää minusta perustuvan länsimaiseen filosofiseen ajatukseen kehon ja mielen perustavanlaatuisesta erillisyydestä. Useimmilta transsukupuolisuuden puolestapuhujilta tämä näyttää jäävän huomaamatta. En ainakaan muuten pysty tajuamaan heidän kantaansa.

Monet ihmiset kokevat syntyneensä väärään kehoon. Heillä on miehen keho, mutta sisäisesti he kokevat olevansa naisia, tai heillä on naisen keho, mutta sisällään he kokevat olevansa miehiä. Meille on kerrottu, että lapsen syntyessä lääkäri katsoo vauvan sukuelimiä ja arvaa lapsen olevan tyttö tai poika. Ja sanotaan, että joskus lääkärin arvaus on väärä. Joskus vauva, jolla on miehen sukuelimet, on oikeasti sisältä tyttö; vauva, jolla on naisen sukuelimet, on itse asiassa sisäisesti poika tai joskus vauva ei ole poika eikä tyttö sisäisen kokemuksensa osalta ulkoisesta olemuksesta riippumatta. Vain lapsi itse voi kertoa, onko hän mies vai nainen, kunhan tulee riittävän vanhaksi kertomaan sisäisestä tilastaan. Näin henkilön sisäinen henkinen tai hengellinen tila on oikea henkilö. Henkilön ulkoinen kehollinen tai aineellinen tila ei ole.

Jos henkilön ulkoinen/aineellinen tila ei vastaa henkilön sisäistä/henkistä tilaa, meille kerrotaan, että lääkkeillä, hormoneilla ja leikkauksilla voidaan muokata aineellista kehoa vastaamaan todellista sisäistä/henkistä henkilöä. Tämän sanotaan ratkaisevan henkilön sukupuoliongelman. Sisäinen aineeton/henkinen henkilö ja ulkoinen aineellinen henkilö vastaavat lopulta toisiaan, ja hän voi vihdoin elää onnellisena.

Tämä juontaa juurensa länsimaiseen näkemykseen kehon ja mielen erillisyydestä. Se perustuu kristilliseen käsitykseen kuolemattomasta aineettomasta sielusta, joka asuttaa kuolevaista aineellista kehoa.

Vaikka en ole koskaan kuullut transseksuaalisuuden puolestapuhujien puhuvan ihmissielusta, vaikuttaa selvältä, että heidän on ajateltava ihmisillä olevan sielu tai jotain hyvin samankaltaista. Heidän on lisäksi ajateltava, että meidän sielumme on perustavanlaatuisesti eri asia kuin kehomme. Oletan, että näitä ajatuksia ehdottavat ihmiset eivät pidä uskonnollisilta kuulostavista sanoista kuten “henki” tai “sielu”. En kuitenkaan keksi mitään muuta tapaa ymmärtää tätä, mitä he ehdottavat. He saattavat “sielun” sijaan mieluummin käyttää sanaa “mieli”. Siitä huolimatta ajatus mahdollisuudesta syntyä väärään kehoon käy järkeen vain, jos henkilö uskoo kehon ja mielen olevan kaksi erillistä asiaa. Sillä ei ole tässä yhteydessä merkitystä, ajatteleeko tämän aineettoman sisäisen henkilön ja kuolemattoman sielun olevan Jumalan asettama vai ei. Ydinkysymys on se, että ollakseen väärässä kehossa, henkilön on oltava eri asia kuin kehon.

Buddhalaisuudessa ei tueta ajatusta aineettomasta mielestä (tai sielusta tai hengestä), joka olisi aineellisesta kehosta erillinen. Buddhalaisuuden mukaan aineellinen keho ja aineeton mieli ovat yksi ja sama asia. Buddhalaisuudessa keho ja mieli ovat kumpikin jonkin sellaisen kaiken taustalla olevan jonkin ilmentymiä, mikä ei ole keho eikä mieli, ei henkeä eikä ainetta. Muoto on tyhjyyttä, tyhjyys on muotoa.

Buddhalaisen filosofian mukaan on täysin mahdotonta syntyä väärään kehoon.

Tästä syystä lääkkeiden, hormonien ja leikkausten käyttö kehon muokkaamiseksi aineettomaan mieleen sopivaksi on turha ponnistus. Se ei voi mitenkään toimia. Se ei voi johtaa onnellisuuteen. Sillä ei pysty korjaamaan perimmäistä ongelmaa. Parhaimmillaan tällainen lähestymistapa saattaa väliaikaisesti helpottaa pinnallisia osia henkilön kärsimyksessä, mutta sillä ei voi toivoa pääsevänsä ongelman juurisyyhyn. Todennäköisesti se aiheuttaa lisää kärsimystä.

– Kuka tämä vuoren henkilö oikein on?, kysyi zenmestari Shikan zenmestari Matsuzanilta tämän kirjoituksen alussa lainaamassani tarinassa. Shikan kysyi Matsuzanilta, kuka hän todella oli sisäisesti, sen sijaan mitä ulkoasu antoi ymmärtää.

Matsuzan ei ollut hölmö. Hän tiesi, mitä Shikan kysyi. Hän ei ollut ensimmäinen dharmansiirron saanut nainen, joka johti buddhalaista sanghaa, harjoittajien yhteisöä. Hän kuitenkin tiesi, että naispuoliset zenmestarit olivat harvassa, ja Shikanilla saattoi olla pieniä vaikeuksia hyväksyä nainen opettajana, vaikka Shikanin opettaja, joka oli mies, oli suositellut Matsuzanin alaisuudessa opiskelemista.

Matsuzan sanoi, että se, mitä hän todella on, “ylittää miehen ja naisen ulkomuodon”. Mitä me pohjimmiltamme olemme, ei ole mies- eikä naissukupuolinen. Perimmiltämme me kaikki olemme ei-binäärisiä.

Buddhalaisuus on ei-dualistinen filosofia. Meille keho ja mieli eivät ole dualistisia, emmekä me usko aineen ja hengen erillisyyteen. Meille keho ja mieli ovat yhtä. Meille meidän todellinen luontomme, buddhaluontomme, ei ole henkeä eikä ainetta, eikä se myöskään ole mies- tai naissukupuolinen. Me olemme perin pohjin ja täysin kahteen jakaantumattomia, ei pelkästään sukupuolen osalta vaan täysin ehdottomalla tavalla. Me emme ole henki. Me emme ole ainetta. Me emme ole miehiä. Me emme ole naisia.

– Miksi et muuta [muotoasi]?, Shikan kysyy Matsuzanilta.

Jos Matsuzan ei ollut mies eikä nainen, miksi hän ei muuttanut itseään mieheksi? Näin häntä olisi arvostettu paljon enemmän zenmestarina – erityisesti menneiden aikojen Kiinassa, jossa zenmestareiden oletettiin olevan “suuria jämäköitä kavereita” (suurille zenmestareille on vakiintunut nimi, joka kääntyy muotoon “suuri jämäkkä kaveri”).

Jos Matsuzan olisi ollut miespuolinen zenmestari, eikö hän olisi vedonnut vähemmän naispuolisiin oppilaisiin, jotka olisivat saattaneet kaivata hänen opetuksiaan? Hänestä olisi ollut myös vähemmän apua Shikanin tapaisille harjoittajamiehille, joiden saattoi tarvita oppia naistenkin voivan olla loistavia zenopettajia? Ja eikö hänestä olisi ollut vähemmän iloa tuleville naissukupolville?

Matsuzan vastasi: “En ole villin ketun haamu. Mitä muuttaisin?” Villin ketun haamu on harhaanjohtavuuden vertauskuva. Matsuzanista oli tärkeää olla rehellinen sen suhteen, mitä hän oli. Hänen todellinen minuutensa saattoi ylittää mies- ja naissukupuolen, ja kuitenkin hän ilmentyi senhetkisessä maailmassa naisena. Hänestä hänen esiintymisensä miehenä, vaikka hän olisi pystynyt jotenkin muuttamaan itsensä mieheksi, olisi ollut huijausta. Hänen oli oltava aidosti sitä, mitä hän elämässään oli.

Meidän todellinen minuutemme on miehuuden tai naiseuden tavoittamattomissa. Ja kuitenkin meidän kehomme maailmassa ilmetessämme ovat miesten tai naisten. Tätä perimmäistä tosiasiaa ei pysty muuttamaan edes lääkkein, hormonein tai leikkauksin (suom. huom. taitaa kyllä olla miesten ja naisten kehojen lisäksi muitakin kehoja). Meidän ulkoasuamme voi muuttaa. Syntymämme myötä tulleita tosiasioita ei voi. Se on osa yksilöllistä karmaamme.

Dogen zenjin opetuksissa sanotaan selkeästi, ettei ole parempi olla mies kuin nainen. Näin todetessaan hän oli vastahangassa satojen vuosien buddhalaisten opetusten kanssa, joiden mukaan oli parempi olla mies kuin nainen. Hän kuitenkin kuunteli Shakyamuni Buddhan alkuperäisiä opetuksia, joiden mukaan niin miehet kuin naisetkin kykenevät saavuttamaan valaistumisen korkeimman tilan. Dogenin mukaan buddhalaisuus oli vääristynyt perustajansa jälkeisten vuosisatojen aikana, ja sen oli palattava alkuperäiseen ymmärrykseen siitä, että naiset ja miehet ovat hengellisesti samanveroisia.

Sanottuani, että todellinen luontomme on perustavanlaatuisella tavalla jakautumaton tai ei-binäärinen, on tärkeää todeta, että tässä maailmassa ilmenemisemme binääriset ja dualistiset puolet eivät ole vähäpätöisiä asioita. Meidän ihmisolentoina asuttamamme maailmankaikkeus on kaksijakoisuuden maailmankaikkeus. Valo ja pimeys, oikea ja väärä, miehet ja naiset. Mies- ja naispuolisuuden kaksijakoisuus näkyy kaikkialla luonnossa. Kasvien ja yksisoluisten eliöidenkin ulkomuodot jakaantuvat uroksiin ja naaraisiin. Toki on poikkeuksia, mutta ne ovat harvassa. Eivätkä ihmisolennot kuitenkaan ole yksi näistä harvoista poikkeuksista.

Asioiden kaksijakoisuus on pohjimmiltaan harhakuvitelma. Se sattuu vaan olemaan hyvin syvälle juurtunut harhakuvitelma. Sitä ei voi ohittaa vain älyä käyttäen, ymmärtämällä, ettei asiat ole niin kuin ne näyttävät olevan. Ihminen on kehittynyt miljardien vuosien kehityskulun myötä, jossa on uroksia ja naaraita. Me ilmennymme tähän elämään miehinä ja naisina. Emme tiedä miksi. Näkemykseni mukaan meidän tulisi kunnioittaa sitä, että me emme ilmenny tähän elämään sattumalta, eikä sitä pakotettu meihin tahtomme vastaisesti.

Kuten alussa sanoin, henkilökohtaisesti koen olevan oikein voida elää juurikin niin kuin kukin haluaa elää. On loputon määrä tapoja olla mies ja loputon määrä tapoja olla nainen. Ei ole tarvetta mukautua sukupuolen mukaisiin stereotypioihin. Miehet voivat meikata ja käyttää hameita, ja naiset voivat ajella päänsä ja polttaa tupakkaa. Miespuoliset buddhalaiset munkit itse asiassa käyttävät kaapuja, jotka näyttävät jonkinlaisilta hameilta, ja naispuoliset munkit ajelevat päänsä. Eli kaikki on siltä osin hyvin. Eikä buddhalaisuudessa ole perustavanlaatuisia ongelmia sen suhteen, ketä ihmiset haluavat rakastaa.

Silti mietin, kun näen ihmisiä yrittämässä ratkaista päällekaatuvaa kärsimystään muuttelemalla kehoaan kemikaaleilla ja leikkauksilla, että tekevätkö he virheen. Enkä ole varma, pitäisikö meidän antaa lasten tehdä pysyviä muutoksia kehoihinsa, mitä he mahdollisesti myöhemmin katuisivat. Ehkä olisi parempi jättää tällainen aikuisille, joilla on ollut riittävästi aikaa harkita rajujen muutosten seuraamuksia.

Kukaan ei kysy minulta tästä. Jos he kuitenkin kysyisivät, sanoisin, että sen sijaan että muokkaisimme kehojamme sopimaan ajatuksiimme “todellisesta itsestämme”, olisi parempi oppia elämään mahdollisimman mukavasti sillä mielellä ja keholla, jonka meidän menneisyyden karmamme on meille tähän elämään ilmentänyt.

Brad Warner julkaisi alkuperäisen tekstin blogissaan 14.3.2023