Elannon ansaitseminen, osa 2

seabozu2-300x192Sain kysymyksen eilisen blogipostauksenivideoversion kommentteihin. Se on tässä:

Olen hämmentynyt. Odotin sinun selittävän, miten kaiken voisi tehdä vapaana antamisena, mutta selitystä ei koskaan tullut.

Tässä on vastaukseni.

Mielestäni meidän jokaisen pitää löytää tähän oma tapamme.

En ole varma osaanko selittää, miten se minulla kävi silloin, kun olin töissä Tsuburaya Productionsissa. Minä vain jotenkin aloin nähdä palveluksena kaiken mitä tein.

Lisäksi, Dogen sanoo työskentelyn elannon hankkimiseksi olevan perimmiltään vapaata antamista. Dogenin käyttämä ilmaisu on moto yori, joka tarkoittaa “perimmiltään”, “alusta alkaen” tai “kaiken aikaa ollutta”. Moto tarkoittaa “alkuperää”, “perustaa” tai “perustuksia” ja yori tarkoittaa “jostain”. Mielestäni “perimmiltään” on erittäin hyvä käännös tässä yhteydessä, mutta “kaiken aikaa ollut” voi olla sekin tosi hyvä.

Minulle tämän perimmiltään-sanan käyttö tarkoittaa, että palkan saamiseksi tehdyn työn ytimessä on vapaasti antaminen. Näin on, vaikka et huomaisikaan sitä.

Aikanaan, ennen kuin raha oli olemassa, ihmiset työskentelivät koko yhteiskunnan hyväksi, koska näin asiat tulivat tehdyiksi. Jos ei kukaan hakannut halkoja, polttopuuta ei ollut kenellekään. Niinpä joku pilkkoi puut. Ja henkilö, joka teki puuhommat, ei korjannut satoa vain hakkaamistaan puista, vaan myös jokaisen muun teoista yhteiskunnan hyväksi. Nuo, jotka työllään hyödyttivät yhteiskuntaa, nähtiin oikeutettuina hyötymään myös muiden yhteiskunnan hyväksi työskennelleiden tekemisistä.

Nykyisin asioiden suhde, mitä me teemme ja miten se auttaa meitä ja auttaa yhteiskuntaa kokonaisuutena, on paljon hämärämpi ja vaikeammin havaittavissa. Asiat ovat nykyään paljon monimutkaisempia suuren ihmismäärän ja erilaisten tekemisten myötä.

Kuten kerroin blogikirjoituksessa ja videossa, minulla oli ristiriita työskennellessäni Tsuburaya Productionsissa. Minusta tuntui kuin olisin tehnyt työtä, joka hyödytti vain minua. Tai ehkä se hyödytti yrityksen muita ihmisiä jossain määrin, koska työni tuotti meille rahaa. Mutta tuon pidemmälle se ei yltänyt, sen mitä minä pystyin näkemään.

Ultraman oli puhtaasti kaupallinen tuote, ajattelin. Se oli ohjelma jättimäisestä 40-metrisestä (noin 120 jalkaa) supersankarista, joka taisteli yhtä valtavien hirviöiden kanssa. Se tuotettiin halvalla, käyttämällä miehiä kumiasuissa ja talojen ja kaupunkimaisemien pienoismalleja. Se oli suosittu, joten sillä taottiin paljon rahaa. Mutta se ei auttanut ketään. Vai auttoiko se?

ultaramua-300x222Lapsena katsoin Ultramania. Noihin aikoihin se oli itse asiassa melko suosittu useissa Yhdysvaltojen kaupungeissa, mukaan lukien Cleveland-Akronin alue, jossa asuin. Ultraman ei pärjännyt Teräsmiehelle, Hämähäkkimiehelle tai Batman-Lepakkomiehelle katsojaluvuissa. Mutta joillekin lapsille, kuten minulle, se oli mielettömän siisti.

Ultramanin katsominen lapsena vaikutti syvästi ja pysyvästi siihen, miten maailman näin.

Annahan kun kerron esimerkin. Suosikkisupersankarini pikkupoikana ei ollut samaa rotua kuin minä ja oli täysin erilaisesta kulttuurista (Hayata, ihminen joka muuttuu Ultramaniksi, oli japanilainen). Se teki minusta uteliaamman muita kulttuureja kohtaan ja jännitin vähemmän ihmisiä toisista roduista kuin mitä olisin saattanut jännittää, jos en olisi koskaan katsonut tuota ohjelmaa.

Altistuin myös buddhalaisuudelle ensimmäistä kertaa Ultramanin jaksossa 35, “Hirviöiden hautausmaa” . Kyseisessä jaksossa he pitävät buddhalaisen hautajaisseremonian Ultramanin aiemmin tappamille hirviöille, joille Ultraman haluaa ilmaista pahoittelunsa.

Siinä jaksossa kaikki oli niin erilaista kuin missään amerikkalaisessa supersankariohjelmassa. Osaatko kuvitella amerikkalaisen supersankarin tuntevan katumusta mistään mitä hän teki? Vielä nykyäänkin tuo olisi varsin mullistava ajatus. Noihin aikoihin se oli ennenkuulumatonta. Supersankarit olivat hyviä. Heidän vihollisensa pahoja. Piste.

Yrittivätkö ohjelmaa tehneet ihmiset tietoisesti luoda siihen oudon, jossain määrin moniselitteisen merkityksen hyvän ja pahan luonteesta? Entä viesti, jonka minä sain ulkopuolisiin luottamisesta? Olisiko tuo voinut olla harkittua? Mahdollisesti. Pääkäsikirjoittaja Tetsuo Kinjo oli Okinawan saarelta ja siten vähemmistöä ja ulkopuolinen Tokiossa. Tuon jakson käsikirjoittaja Mamoru Sasaki ja sen ohjaaja Akio Jissoji olivat ihmisiä, joilla oli ylevämpiä ideoita kuin monilla lastenohjelmien tekijöillä. On siis mahdollista, että näin olisi.

Eikä kuitenkaan hekään voineet tietää, millainen vaikutus ohjelmalla olisi johonkin vekaraan Ohiossa, joka tulisi aikanaan työskentelemään heidän kanssaan. He eivät olisi voineet tietää, että heille töihin pääseminen johtaisi minut tapaamaan Gudo Nishijiman ja aloittamaan uran Dogen Zenjin filosofian länteen tuomisessa.

Tarinan opetus minulle on: Et oikeasti koskaan tiedä millaista hyvää saatat olla tekemässä jossain työssä, joka voi näyttää merkityksettömältä tai hyödyttömältä. Ollessasi työssäsi vihaamassa pomoasi ja vain selviämässä päivästä viikon lopussa pilkottavan palkkalapun toivossa, saatat olla muuttamassa koko maailmaa tavoilla, joita et voisi mitenkään nähdä, vaikka yrittäisit.

Luulen, että osa siitä mitä tapahtui Ultramanin tapauksessa oli, että ohjelmasarjaa tehneet ihmiset näkivät ohjelman tekemisen palveluksen tekemisenä ihmiskunnalle. He välittivät syvästi. He eivät halunneet tehdä surkeaa ohjelmaa pelkän voiton vuoksi.

Toki, he olisivat saaneet enemmän irtopisteitä, jos tv-ohjelman tekemisen sijaan he olisivat menneet sanotaanko vaikka Intiaan viemään ruokaa köyhille. Mutta ehkä se ei olisi ollut heille paras tapa käyttää heidän energiaansa. Vaikea sanoa.

Gudo Nishijima työskenteli kosmetiikka-alan yrityksessä pitkälle yli normaalin eläkeiän. Hän olisi voinut halutessaan mennä temppeliin maaseudulle. Hän kuitenkin valitsi jäädä tuttuun likaiseen Tokioon työskentelemään yrityksessä, joka teki saippuaa. Jos hän ei olisi tehnyt niin, en olisi koskaan löytänyt häntä.  

Minulle kaikki nämä jutut osoittavat, että mitä me ajattelemme tekevämme kunakin ajan hetkenä, voi olla aivan muuta kuin se mitä me oikeasti teemme. Tästä syystä minusta on tärkeää tehdä kaikki mitä teen niin vilpittömästi ja hyvin kuin vain voin.

* huom. kaksi erillistä linkkiä!

Julkaissut Brad Warner 16.10.2019
Kääntänyt Larri Vermola. Luettu Kajo Zendo Turun viikkozazenissa 24.1.2019

Kommentoi kirjoitusta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s